Luonnonjääkenttien jäädytys ja tykkilumen teko aloitettiin Turussa 4. tammikuuta.

Jos viikonlopun sääennuste pitää paikkansa, päästään luonnonjäille luistelemaan 11.1. alkavalla viikolla. Maanantaina 4.1. aloitettiin luonnonjääkenttien jäädytyksen lisäksi myös tykkilumen teko Impivaaran Nunnavuoressa.

Pukusuojat eivät ole käytössä

Luistelukenttien kunnostamista jouduttiin odottamaan kauan, koska maa oli märkä ja pehmeä syksyn vesisateiden jäljiltä.

Tänä talvena koronatilanteen takia pukusuojia ei tulla avaamaan luistelijoiden käyttöön. Tällä tavoin pystymme noudattamaan annettuja turvaohjeita vastuullisesti.

Kenttien valaistus on päällä maanantaista torstaihin klo 21 asti sekä perjantaisin ja viikonloppuisin klo 20 asti. Kenttien käyttö on kaikille avointa ja maksutonta.

Kokonaisvastuu Turun noin 50 jääkentästä on Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksella, joka itse hoitaa Kupittaan ja Urheilupuiston jääkentät. Viiden kentän jäädytyksen hoitaa talkooporukka. Muiden kenttien jäädytys- ja hoitotöistä vastaavat urakoitsijat. Jäädytyksiä hoidetaan suurimmalla osalla kentistä säävarauksella 21.2. asti.

Kenttien aukiolotilanteen voi tarkistaa nettisivuilta. Tietoja päivitetään arkisin virka-aikaan.

Luistelemaan pääsee myös Turun tekojääradoilla, Parkin kentällä ja Kupittaan luistelumadolla. Kummastakin paikasta voi vuokrata luistimia vuokraamon aukioloaikoina. Impivaaran ja Varissuon jäähallien yleisövuorot on keskeytetty ainakin 24.1. asti.

Lumetustyöt käynnissä Impivaarassa

Impivaaran Nunnavuoressa tykkilunta on tehty maanantaista 4.1. alkaen 1,7 kilometrin reitille. Tarvittavan lumimäärän tykitys, lumen siirtäminen metsään latupohjaksi ja ladun hiihtokuntoon tekeminen kestää arviolta ensi viikon lopulle, jos sääennuste pitää paikkansa.

Kun 1,7 kilometrin latu saadaan valmiiksi, aloitetaan 1 kilometrin mittaisen, naperolenkin sekä pulkkamäen lumetukset. Lumetuksen etenemisestä kerrotaan seuraavan kerran maanantaina 11.1. turku.fi/latuinfo-sivulla.