Väylävirasto ja Turun kaupunki ovat sopineet Turun ratapihan ja Kupittaa-Turku kaksoisraiteen rakentamisesta. Hanke mahdollistaa lähijunaliikenteen ja tavaraliikenteen kehittämisen, nopean junayhteyden sekä asemanseudun maankäytön kehittämisen.

Päivityksiä uutiseen

Väylävirasto on muuttanut rakennushankkeen suunnitelmaa alkuperäisestä. Uusi suunnitelma oli nähtävillä Väyläviraston sivuilla 11.6.2021 asti.

Kupittaa-Turku ratahanke Väyläviraston sivuilla

Hankkeen uusista tiedoista voi lukea myös Yle:n uutisista:

7.5.2021 Turun ratapihan ja Turku–Kupittaa kaksoisraiteen rakennushankkeen suunnitelmat uusiksi

15.7.2021 Turun junaraiteille muhkea EU-rahoitus

– Hankekokonaisuus on mittava ja tulee näkymään keskustan alueella. Töitä tehdään ainakin vuoden 2024 loppuun saakka. Hanke avaa raideliikenteen kehittämiseen merkittäviä mahdollisuuksia, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä. Hanke käynnistyy välittömästi suunnittelulla ja töihin päästään arvion mukaan toukokuussa 2021.

– Ratapihan muutostöiden käynnistäminen on merkittävä askel kohti Turun tunnin junan toteutusta. Elinkeinopoliittisesti merkittävä investointi mahdollistaa jatkossa kaupunkirakentamisen tiivistämisen ja nopean ratayhteyden avaamisen lisäksi lähijunaliikenteen käynnistämisen, toteaa omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen Turun kaupungilta.

Hankkeessa Turun ratapihaa nykyaikaistetaan ja tilaa tehdään tulevalle Elämyskeskukselle. Henkilöliikennettä varten rakennetaan kaksi uutta laituria. Laitureille rakennetaan porras- ja hissiyhteydet Logomon sillalta. Autolastauslaiturit siirtyvät nykysijainnista hiukan Kupittaan suuntaan Elämyskeskukselle tulevan sillan tieltä.

Ratapihan muutokset ulottuvat Heikkilän ratapihalle saakka. Heikkilän ratapihalle sijoittuvat jatkossa varikkotoimintaa ja radanpitoa varten tarvittavat raiteet.

Kupittaan ja Turun välille rakennetaan kaksoisraide. Kaksoisraide mahdollistaa osaltaan nopean junayhteyden tulevaisuudessa. Kaksoisraiteen yhteydessä rakennetaan myös Uraputken alikulku, Nummen alikulkusilta ja Aurajoen ratasillat. Tässä yhteydessä nykyistä melusuojausta korotetaan sekä rakennetaan uutta melusuojausta.

Hankkeen kustannukset ovat 67 miljoonaa euroa, josta Väylävirasto maksaa puolet ja Turun kaupunki puolet. Hankekokonaisuus on osa maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimusta. Lisäksi Väylävirasto ja VR-Yhtymä Oy ovat sopineet Elämyskeskuksen edellyttämistä muutoksista raiteistoon.