Turkulaisille nuorille on mahdollisuus tutustua digialaan täysin uudella tavalla. DigiPoint Turku valmennusmalli on tammikuussa 2021 käynnistynyt uusi nuorten työpajamuoto. Valmennusmallilla haetaan ratkaisua koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien 16 - 29-vuotiaiden turkulaisten opinto- ja työelämävalmiuksien edistämiseen.

Keinona on tutustuttaa nuoria monipuolisesti digialaan. Ryhmään valitulla nuorella ei tarvitse olla digitaalisia valmiuksia, mutta harrastuneisuus katsotaan eduksi.

DigiPoint-hankkeen projektipäällikkö Oskari Orvasto kertoo, että keväällä käynnistynyt valmennusryhmä koostuu 20 – 25-vuotiaista nuorista.
- Viiden kuukauden valmennusjaksolle osallistuvat nuoret ovat asettaneet itselleen monia hyviä tavoitteita. Näitä ovat mm. digialaan tutustumisen, käsityksen luomiseen digialan työtehtävistä ja soveltuvuudesta itselle, opiskelumahdollisuuksien kartoituksen sekä arjenhallinnan, itsetuntemuksen ja opiskeluvalmiuksien lisäämisen.

Koronarajoitukset ovat rajanneet käynnissä olevan valmennusryhmän kuuteen nuoreen. Toiminta toteutetaan hybridimallina, jossa yhdistyvät rajoitukset huomioiva lähitoiminta sekä etänä toteutettavat muodot.

Valmennusmallissa yhdistyvät teknisen osaamisen lisäksi työelämätaitojen opettelu

Valmennusmallissa pyritään noudattamaan digialalle ominaisia työskentelytapoja, ohjelmistoja ja menetelmiä. Esimerkiksi nuorille suunniteltavien tehtävien osana tutustutaan projektimaisen työskentelyn vaiheisiin suunnittelusta valmiiseen tehtävään. Lisäksi valmennusjaksolla mm. harjoitellaan perinteisten työelämätaitojen lisäksi myös etätyötaitoja ja -käytäntöjä.

Digialaan tutustumisen lisäksi valmennusjaksolla edistetään nuorten opinto- ja työelämävalmiuksia. Tavoitteena on selkiyttää nuorten ajatuksia tulevasta ja löytää yhdessä seuraava polku, sekä vahvistaa taitoja hallita erilaisia elämänhallinnan osa-alueita. Tutussa yhteisössä harjoitellaan mm. vuorovaikutustaitoja, joita tarvitaan työelämän lisäksi jokapäiväisessä arjessa.

Kevään valmennusjaksolla nuorten tulevaisuuden haaveammatteja ovat olleet ohjelmistosuunnittelija, ohjelmoija, webmaster sekä elektroniikka-asentaja. Lisäksi pelialaan liittyvät tehtävät kiinnostavat, kuten peliohjelmoija, pelisuunnittelija, peliäänisuunnittelija tai pelikuvittaja/-piirtäjä.
- Osana valmennusjaksoa nuoren kanssa tehdään yhdessä realistisia suunnitelmia mahdollisuuksista digialle kouluttautumiseen ja työelämään siirtymiseen, Orvasto sanoo.

Jakson alkupuolella nuorten digialalle kohdentuvat ja suunniteltavat projektit vielä tarkentuvat, mutta tähän mennessä eri nuoret ovat työvalmentajan johdolla alkaneet tutustua mm. Javascript koodaukseen NAO-robotille, koodaukseen Mircro:bit minitietokeelle, kuvankäsittelyyn, 3-D mallinnukseen sekä pelimoottoriin tutustumiseen ja 2D pelimaailman luomiseen.
- Digiala ymmärretään valmennusmallissa työelämälähtöisesti laajana kenttänä, jossa perinteisen koodauksen lisäksi on lukuisia muita kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksia, Orvasto toteaa.

Valmennusjaksolla pääsee tutustumaan monipuolisesti myös työelämään

Valmennusjaksolla läpikäytäviä sisältöjä viedään käytäntöön myös yritysten kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Valmennusjakson aikana tutustutaan digialan yrityksiin, työelämään, työskentelytapoihin sekä päästään kuulemaan muun muassa digialan ammattilaisten uratarinoita.

DigiPoint Turku -valmennusmalli on osa ESR-rahoitteista 6aika DigiPoint-hanketta 2020-2021. DigiPoint Turun tavoitteena on valmennusmallin lisäksi edistää nuorille kohdennettua digiharrastustoimintaa.