Turku on mukana Vantaan, Espoon, Tampereen, Oulun, Lahden ja Kuntien Tieran yhteisessä DigiOne-hankkeessa, joka aikoo rakentaa koulutuksen kansallisen digitaalisen palvelualustan. Tavoitteena on, että kaikki Turun perusopetuksen koulut ja lukiot siirtyvät käyttämään DigiOnen palveluita vuoden 2024 alussa.

Lisätietoa DigiOnesta

www.digione.fi

DigiOne somessa tunnisteella @digionefi

DigiOne on kuuden kaupungin (Vantaa, Espoo, Turku, Tampere, Oulu ja Lahti) ja Kuntien Tieran n. 10 miljoonan euron hanke. Vuoteen 2023 kestävän hankkeen aikana tuotetaan palvelut perusopetukseen ja lukioon. Palvelualustan suunnittelussa huomioidaan kuitenkin myös varhaiskasvatus ja ammatillinen koulutus, jotta niihin liittyvät palvelut voidaan liittää alustaan myöhemmin.

DigiOnen tavoitteena on toiminnan muutos, jonka avulla parannetaan oppimista ja hyvinvointia sekä tuotetaan laadukkaat koulutuksen palvelut tehokkaasti. Yksinkertaistettuna hankkeessa rakennetaan kokonaan uusiksi oppilaitos- ja oppilasrekisterit, vuosisuunnittelun työkalut, opettajan suunnittelutyökalut ja viestintätyökalut edistämään pedagogisen ja johtamisen toiminnallista muutosta.

- Tässä vaiheessa hankkeen rahoitus riittää muutoksen tukemiseen peruskoulussa ja lukiossa, mutta hankkeelle on haettu lisärahoitusta, ja mukaan yritetään saada myös varhaiskasvatus ja ammatillinen toinen aste. Alustan avoin rajapinta mahdollistaa sujuvan pääsyn myös kaupallisille toimijoille, Seppo Pukonen, DigiOne-hankkeen Turun hankepäällikkö kertoo.

Turusta mukana on pilottikouluina viisi koulua, Puolalan koulu, Puropellon koulu, Yli-Maarian koulu, Puolalanmäen lukio ja Turun klassillinen lukio. Koulut pääsevät pilotoijina vaikuttamaan tuleviin työkaluihin ja testaamaan niitä ensimmäisinä viimeistään vuoden 2023 aikana.

- On arvokasta, että Turku, joka on tunnetusti kehittämismyönteinen teknologia- ja STEAM-kaupunki, saa olla kehittämässä ja vaikuttamassa DigiOne-hankkeen tavoitteisiin ja onnistumiseen. Turkulaiset huippuosaajat ja koulutuksen ammattilaiset toimivat eri käyttäjätiimeissä, käyttäjäpooleissa ja erilaisissa asiantuntijatehtävissä, ja kaiken kaikkiaan Turun kädenjälki tulee näkymään vahvana hankkeen tuottamissa palveluissa, Pukonen kiittelee.

Turku saa DigiOnesta ajantasaiset digitaaliset työkalut, jotka tukevat opetussuunnitelmien mukaista pedagogista toimintakulttuurin ja johtamisen muutosta sekä luovat paremmat edellytykset lasten ja nuorten oppimiselle sekä hyvinvoinnille vähentäen samalla eriarvoistumista. DigiOnen ja markkinatoimijoiden kanssa luodut helppokäyttöiset palvelut tulevat helpottamaan niin oppijoiden, huoltajien, opettajien kuin hallintohenkilökunnankin arkisia toimia. Kaikki Turun perusopetuksen koulut ja lukiot siirtyvät käyttämään DigiOnen palveluita vuoden 2024 alussa.

Seppo Pukonen

Olen Seppo Pukonen, DigiOne-hankkeen Turun hankepäällikkö. Siirryin tehtävään 1.12.2020 Turun klassillisen lukion apulaisrehtorin tehtävistä ja jatkan aina vuoden 2023 loppuun saakka, jolloin DigiOne siirtyy kokonaisuudessa Kuntien Tieralle. Hyppäsin ns. liikkuvaan junaan, sillä Vantaa ja Kuntien Tiera ovat aloittaneet hankkeen suunnittelun ja pohjatyön jo reilu vuosi sitten. 

 

Hankepäälliköiden laajan perehdytysohjelman myötä ymmärrys hankkeesta on kasvanut koko ajan, ja me kaupunkien hankepäälliköt alamme pikkuhiljaa ymmärtää tällaisen ison ekosysteemin teknistä kieltä tuoden samalla oman asiantuntemuksemme hankkeen osakokonaisuuksiin. Omassa kotikaupungissamme meidän tehtävänämme on viestiä hankkeesta ymmärrettävällä tavalla omille sidosryhmillemme ja tehdä ekosysteemin tarjoamaa toiminnanmuutosta näkyväksi, ensin pilottikouluille ja myöhemmin kaikille kaupungin peruskouluille ja lukioille.

Kun oma kehittämisen halu sekä kiinnostus teknologiaan, toimintakulttuurin muutoksen tukemiseen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen on ollut aina vahvasti mukana tekemisessäni, niin tämä hankepäällikön tehtävä on erinomainen paikka päästä vaikuttamaan kansallisen koulutuksen tulevaisuuteen.

Otsikkokuvassa vasemmalta oikealle: TOP-keskuksen toiminnanjohtaja Jouni Paakkinen ja DigiOne hankepäälliköt Anna Österman ja Seppo Pukonen

Tekstin pikkukuva: Seppo Pukonen, DigiOne-hankkeen Turun hankepäällikkö.