Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä 1.10.2020 aloittaneen Nikke Isomöttösen työpäiviin kuuluu monipuolisia hallinto- ja suunnittelutöitä. Kaiken tekemisen keskiössä on musiikki.

Aninkaistenmäellä sijaitsevassa Turun konserttitalossa musiikki soi päivittäin. Orkesterin intendenttinä Nikke Isomöttönen vastaa orkesterin ja Konserttitalon toiminnasta, taloudesta, hallinnosta sekä taiteellisen suunnitteluprosessin johtamisesta yhdessä taiteellisen johtajan Olli Mustosen sekä orkesterimuusikoista koostuvan taiteellisen toimikunnan kanssa. 

– Haluan olla kehittämässä orkesteriyhteisöä, jossa kaikilla on hyvä työskennellä ja jossa asiat hoituvat sujuvasti. Keskeisimpiä tehtäviäni on huolehtia siitä, että meillä on toimintaamme tarvittavat resurssit ja että niitä käytetään tarkoituksenmukaisella tavalla, jotta erilaiset yleisöryhmät pääsevät nauttimaan orkesterin monipuolisesta tarjonnasta niin konserttitalossa kuin sen ulkopuolella – livenä ja digitaalisesti.

TFO live -verkkokonserttien seuraaminen on maksutonta. Kuva: Hilkka Pirttijärvi.

Jyväskylästä Turkuun muuttaneen Niken kollegoina Konserttitalossa on toimistoväen lisäksi yli 70 muusikkoa. Korona-aika on muuttanut orkesterinkin arkea, mutta toiminta on talossa jatkunut ja myös Nikke on tehnyt töitä pääsääntöisesti toimistolta käsin. 

– Koska aloitin tässä työssä vasta lokakuun alussa, itselleni on ollut perehtymisen kannalta tärkeää, että olen ollut fyysisesti paikalla, koska myös orkesterin konserttitoiminta ja siihen liittyvät asiat ovat pyörineet lähes tavalliseen tapaan. Turvallisuuteen on toki orkesterin tiloissa ja toiminnassa kiinnitetty erityistä huomiota. 

Orkesterityössä ei ole kahta samanlaista työpäivää 

Intendentin kalenteri täyttyy erilaisista kaupungin hallintoon liittyvistä palavereista, oman hallinto- ja tuotantotiimin kokouksista sekä yhteistyökumppanien tapaamisista.

Työarkea määrittää myös tiivis sähköpostikirjeenvaihto tulevien konserttikausien taiteilijavieraiden kotimaisten ja ulkomaisten agenttien kanssa. 

Koronan vuoksi ohjelmistosuunnittelussa on tehty nopeita muutoksia

Tällä hetkellä korona aiheuttaa paljon työtä.

– Tavallinen työpäivä on sellainen, että siitä mitä on suunnitellut tekevänsä, harvoin kovin paljon toteutuu. Sähköpostista ilmaantuu pikaista vastausta odottavia asioita jatkuvasti. Täysin oma lukunsa on tämä korona-aika. 

Yleisötapahtumien ja matkustamisen rajoitusten jatkuvat muutokset ovat pakottaneet sopeuttamaan orkesterin toiminnan kulloisiinkin rajoituksiin sopivaksi todella nopeilla aikatauluilla. Tämä on tarkoittanut, että kaikki suunnittelutyö on tehty moneen kertaan, työmäärä on kasvanut valtavasti. 

Kuva: Joonas Mäkivirta.

Parasta työssä on musiikki. Aiemmin mm. Jyväskylä Sinfonian ja Mikkelin kaupunginorkesterin intendenttinä työskennellyt Nikke pitää myös siitä, että työ on monipuolista ja vaihtelevaa. 

– Minulle on tärkeää, että saan olla tekemisissä minulle tärkeän asian, musiikin, parissa ja että voin työlläni omalta osaltani mahdollistaa musiikillisia elämyksiä kuulijoille. Palkitsevinta on istua konserttisalissa kuuntelemassa orkesterin onnistunutta konserttia, aistia yleisön mukanaolo ja nähdä miten musiikki vaikuttaa! 

Teksti: Paula Kahtola
Ylin kuva: Esko Keskioja

Juttu on julkaistu Turkupostissa 1/2021.