Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta muistuttaa, että jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty siitä aiheutuvien ympäristö-, terveys- sekä viihtyvyyshaittojen ehkäisemiseksi. Kielto sisältyy alueen jätehuoltomääräyksiin ja se koskee sekä ulkona että sisätiloissa tulipesissä tapahtuvaa jätteen polttoa.

Puhdas ilma on hyvinvoinnin ja viihtyvyyden perusedellytys

Moni jäte voi olla sinällään vaaraton, mutta poltettaessa siitä voi muodostua erittäin myrkyllisiäkin yhdisteitä, sen lisäksi että poltossa muodostuu aina häkä-, hiukkas- ja hiilivetypäästöjä, jotka ovat terveydelle haitallisia.

Jätteen poltto kotioloissa joko avopolttona tai tulipesissä heikentää ilmanlaatua merkittävästi matalan päästökorkeutensa vuoksi. Erityisesti heikkotuulisina päivinä ja pakkassäällä savu jää leijumaan lähialueelle ja pääsee kulkeutumaan myös sisälle asuntoihin.

Jätteitään polttava saattaa perustella toimintaansa sillä, että saa jätteestä energianlähteen kotinsa lämmitykseen, sillä poltetaanhan jätettä energiaksi voimalaitoksissakin. Voimalaitosten arinoita ja kodin tulipesiä ei kuitenkaan voi verrata keskenään. Kodin tulipesissä tai ulkona polttaen ei voida saavuttaa sellaisia lämpötiloja, joissa jäte palaisi puhtaasti, eikä savukaasujen puhdistuslaitteistoja ole. Jätevoimaloissa polttolämpötila on 1200 astetta ja palamisessa syntyvien päästöjen puhdistukseen on oma monivaiheinen laitteistonsa.

Jätteiden polttaminen kodin tulisijoissa lisää nokipalon riskiä

Jätteiden polttaminen kodin tulisijoissa ei tapahdu puhtaasti ja tällöin tulisija ja savuhormit nokeentuvat voimakkaasti. Noki toimii eristeenä ja heikentää lämmön johtumista tulisijan pintaan, jolloin täytyy polttaa enemmän saadakseen lämpöä asuntoon. Jatkettaessa jätteiden ja roskien polttoa nokikerros ja eristävyys vain kasvavat, jolloin normaali tulisijan nuohousväli ei välttämättä ole riittävä kertyneeseen nokeen nähden. Noki on palamatonta energiaa, joka on kertyneenä tulisijan ja hormin pintoihin, ja siksi myös nuohouksesta pitää huolehtia.

Lämmetessään noki alkaa laajenemaan ja jossain vaiheessa voi syntyä nokipalo. Hormin nokipalo on vaarallinen, sillä hormiin muodostuu noin 1000°C kuumuus. Tällöin hormissa kuohuva noki usein tukkii hormin ja paine kasvaa, jolloin piipun rakenteet voivat pettää ja palo päästä leviämään muualle rakennukseen.

Mitä kotona voi polttaa?

Taajama-alueella kaikenlainen jätemateriaalin polttaminen on kiellettyä.

Taajaman ulkopuolella saa polttaa avopolttona vähäisiä määriä kuivia risuja, järviruokoa, kuivia lehtiä ja oksia. Lisäksi sallittua polttaa maa- ja metsätaloudessa syntyviä vaarattomia polttokelpoisia jätteitä, kuten kuivia olkia ja hakkuujätteitä sekä käsittelemätöntä puujätettä. 

Jos suunnittelet risujen, kaislojen tms. polttoa kiinteistölläsi, ja tästä syntyy merkittävästi savua, pelastuslaki velvoittaa ilmoittamaan siitä alueen pelastuslaitokselle ennen polttamisen aloittamista. Ilmoituksen jälkeenkin polttaminen tapahtuu aina omalla vastuulla eikä pelastusviranomaisen luvalla. Kun ruohikko- tai metsäpalovaroitus on alueella voimassa, ei saa kyseistä polttoa suorittaa. Tarkista voimassa olevat varoitukset esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta.

Kiinteistön tulisijoissa poltetaan kuivaa polttopuuta hyvällä vedolla eikä kituuttamalla. Sytyttämiseen voi käyttää vähäisiä määriä paperia. Näin puut palavat mahdollisimman puhtaasti ja asukkaat saavat lämmön talteen ilman turhia savua ja hajuhaittoja.

Säästetään luonnonvaroja ja käytetään materiaalit uudelleen

Kierrätettävät jätteet, kuten paperi ja metalli sekä kartonki-, muovi- ja lasipakkaukset on lajiteltava erikseen ja vietävä näille tarkoitettuihin yleisiin vastaanottopisteisiin tai oman taloyhtiön keräysastioihin. Kerättyä raaka-ainetta käytetään tuotteiden tai materiaalien valmistuksessa neitseellisen raaka-aineen sijaan. Tämä säästää luonnonvaroja ja vähentää energian tarvetta raaka-aineen hankinnassa sekä vähentää näin myös hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi jätteiden oikealla käsittelyllä voidaan varmistua siitä, etteivät jätteet aiheuta vaaraa tai haittaa luonnolle tai ihmisten terveydelle.

Kierrätyskelvoton jäte on laitettava kiinteistön polttokelpoiselle jätteelle tarkoitettuun jäteastiaan. Voimalaitoksissa jätteenpoltosta saatu energia puolestaan korvaa fossiilisilla polttoaineilla tuotettua energiaa ja näin vähentää hiilidioksidipäästöjä.

LSJH:n lajitteluasemille voi viedä maksutta useita jätteitä

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n (LSJH) omistajakunnissa on kaikkiaan 12 lajitteluasemaa Utöstä Yläneelle, joissa otetaan vastaan kaikkiaan yli 30 erilaista jätettä. Lajitteluasemat sijaitsevat Turun Topinojan, Salon Korvenmäen, Raision Isosuon ja Paraisten Rauhalan jätekeskusten yhteydessä sekä Auranmaalla, Houtskarissa, Kemiönsaaressa, Korppoossa, Paimiossa, Perniössä, Yläneellä ja Paraisten Utön Mörttilässä.

Kotitaloudet voivat viedä LSJH:n lajitteluasemille maksutta vaarallisia jätteitä (enintään 50 litraa tai kiloa), puujätettä, painekyllästettyä puuta (enintään 1 kuutiometri), metalliromua, haravointijätettä, risuja ja oksia sekä haitallisia vieraslajeja.

Maksuttomia jätteitä ovat myös kodin poistotekstiilit, kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkaukset, keräyspaperi, sähkö- ja elektroniikkalaitteet, loisteputket ja energiasäästölamput, paristot, pienakut ja lyijyakut, 2–25-kiloiset nestekaasupullot, retkikeittimien pienet kaasupullot- ja patruunat sekä renkaat ilman vanteita (enintään 8 kerralla).

Asemien aukioloajat löytyvät osoitteesta www.lsjh.fi/jatteen-vastaanotto sekä koteihin jaetusta LSJH:n seinäkalenterista.