Turun kaupunginhallitus päätti 1.3. pitämässään kokouksessa 280 000 euron jakamisesta kaunistamisrahaston tuotosta erityisesti juhlistamaan 10 vuoden takaista kulttuuripääkaupunkivuotta sekä ystävyyskaupunki Göteborgin 400-vuotisjuhlia.

Kulttuuripääkaupungin 10-vuotisjuhlavuoden päähankkeeksi kaunistamisrahaston osalta ehdotetaan visuaalisten alojen ammattilaisille suunnattua ideakilpailua. Lisäksi varoja osoitetaan viherhankkeisiin, ulkoveistosten kunnostamiseen sekä parantamaan valaistushankkeiden avulla keskustan ja lähiöiden viihtyisyyttä.

Turun 10 vuoden takaista kulttuuripääkaupunkivuotta juhlistetaan mediataiteilija Hans Rosenströmin sekä kuvataiteilija ja teatteriohjaaja Kalle Nion määräaikaisella ääniteoksella, joka tulee esille Aurajoen rantaan kolmen kuukauden ajaksi loppuvuodesta 2021. Kyseessä on useamman sadan metrin matkalle sijoittuva ja kaiuttimien kautta esitettävä teos, jota yleisö voi seurata kävellen joen rannalla.

Turun ystävyyskaupungin Göteborgin 400-vuotisjuhlien kunniaksi toteutetaan ruotsinsuomalaisen, Göteborgissa lähes koko elämänsä asuneen Tony ”Rubin” Sjömanin seinämaalaus kesäkuussa 2021. Yleisökyselyn perusteella teoksen sijoituspaikaksi on valikoitunut osittain Göteborgin lahjoitusrahoituksen avulla aikoinaan rakennetun konserttitalon julkisivu. Teos on tarkoitus toteuttaa konserttitalon Puutorin puoleisen julkisivun alaosaan. Seinämaalaus on niin ikään osa kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotistapahtumia.

Valaistuksilla iloa kaupunkilasille

Runsaasti hyvää palautetta kaupunkilaisilta keränneiden aikaisempien kausivalaistushankkeiden täydennykseksi suunnitellaan ja toteutetaan osana kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotistapahtumia uusi kokonaisuus Kupittaan puiston koivukujalle, Jussi Mäntysen Hirvi-veistoksen ympäristöön ja luistelumadon viereisiin puihin.

Teatterisillalle 2019 ja 2020 toteutetun ja yleisön keskuudessa suurta suosiota keränneen valo-, ääni- ja metsäteoksen esilläoloaikaa jatketaan Kaupunginteatterin toimesta uudistettavassa muodossa myös vuonna 2021.

Kaupungin kaunistamiseen tähtäävä juhlavuoden taidekilpailu

Kymmenen vuotta kulttuuripääkaupungista -juhlavuoden päähankkeeksi kaunistamisrahaston osalta ehdotetaan visuaalisen alojen ammattilaisille suunnattua ideakilpailua.

Kilpailussa parhaat ehdotukset palkitaan ja toteutetaan tavoilla, jotka soveltuvat esiteltäväksi julkisessa tilassa tai muulla tavoin mahdollisimman laajan yleisön saavutettavaksi. Hankkeen avulla pyritään samalla tukemaan visuaalisten alojen haasteellista työtilannetta ja tuomaan visuaalisia elementtejä katukuvaan.

Kulttuuripääkaupungin 10-vuotisjuhlavuoden rahoitus on useasta eri lähteestä koostuva kokonaisuus. Kaunistamisrahaston tuoton jaossa huomioitu panostus julkiseen taiteeseen ja visuaalisten alojen ammattitaitelijoille suunnattuun taidekilpailuun on yksi osa rahoitusta. Juhlavuoden rahoituksen muista osista kaupunki tiedottaa myöhemmin.

Kaunistamisrahaston tuoton jako 2020

Julkisen taiteen hankkeet

  • Määräaikainen ääniteos Aurajoen varrelle 30 000 €
  • Seinämaalaus konserttitalon julkisivuun 16 000 €
  • Juhannusmasto-teoksen pystyttäminen Sigyn-laivan läheisyyteen 5 000 €
  • Ulkoveistosten ja reliefien peruskunnostukset ja erikoispesut 8 000 €
  • Töherrysten poistot ja yllättävät muut korjaustyöt 5 000 €
  • Suihkulähteiden huolto ja ylläpito 7 000 €

Valaistushankkeet

  • Teatterisillan valo- ja metsätaidehankkeen jatkaminen 40 000 €
  • Kupittaanpuisto 40 000 €
  • Kausivalaisukohteiden ylläpito ja huolto 14 000 €

Viherhankkeet

  • Uusien viljelylaatikoiden hankinta 10 000 €
  • Pop up -puutarha 5 000 €

Kilpailu ja toteutuksia kaupungin kaunistamiseksi

  • Visuaalisen alojen ammattilaisille suunnattu ideakilpailu ja toteutus 100 000 €

Kaikki yhteensä 280 000 €