Outi Korpelaisen luotsaamassa Avara-hankkeessa luodaan konseptimalli välimuotoisen asumisen ratkaisuista. Malli sisältää myös perhehoidon suunnitelman. Lisäksi kartoitetaan välimuotoisen asumisen nykytilannetta Turun kaupungissa. Tavoitteena on edistää ikäasumista ja tehdä pitkän aikavälin suunnitelma vuoteen 2030 asti.

Välimuotoinen asuminen

Välimuotoisella asumisella tarkoitetaan asumista, joka jää itsenäisen kotona asumisen ja tehostetun palveluasumisen väliin. Välimuotoisen asumisen ratkaisuja ovat esimerkiksi yhteisöllinen senioriasuminen, tuettu asuminen, palveluasuminen ja perhehoito.

Lisää tietoa Avara-hankkeesta:

turku.fi/avara

Avara-hankkeen tarkoituksena on tulevaisuudessa tarjota osalle ikäihmisistä kevyempi palvelumuoto tehostetun asumispalvelun sijaan ja tavoitteena on laatia aikataulutettu suunnitelma sen kattavuudesta Turussa.

- Teemme nyt arvokasta pohjatyötä, sillä tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä 3 % 75-vuotta täyttäneistä olisi välimuotoisen asumisen piirissä. Tekemämme ikäasumisen suunnitelma on tarkoitus liittää myös osaksi vanhuspalvelun suunnitelmaa, kertoo hankkeen projektijohtaja Outi Korpelainen, vanhus- ja vammaispalveluista.

Avara-hanke on Ympäristöministeriön rahoittama ja osa Turun kaupungin sopeuttamisohjelmaa.

Ikääntyessä tulevaisuuden asumismuotoa on hyvä pohtia

Kun ikäännymme, on tärkeää miettiä jo etukäteen oman asumisen vaihtoehtoja. Iäkkäinä vietämme enemmän aikaa kotona ja lähipiirissä ja siksi on tärkeää, että asunnon lisäksi piha ja lähialue on suunniteltu mahdollisimman esteettömiksi ja liikkumista tukeviksi. Omaa asumistaan ja vanhuuteen varautumista voi testata esimerkiksi internetistä löytyvän kyselyn avulla: vanheneminen.fi

Turussa on eri puolilla kaupunkia tarjolla monenlaista yksityistä seniori- ja palveluasumista. Näitä palveluja halutaan kartoittaa lähetettävällä kyselyllä.

- Toivottavasti kyselystä saatavia tietoja voi hankkeen lisäksi hyödyntää myös palveluohjauksessa, sillä ikäihmiset kyselevät sieltä usein erilaisista senioreille tarkoitetuista asumismuodoista. Heidän on vaikea löytää niitä esimerkiksi verkosta, koska tiedot ovat hyvin hajanaisia. Toimiva paikka näille voisi olla maakunnallisesti kehitetty asiakasneuvonta.fi-alusta, Korpelainen sanoo.  

Kevään suunnitelmia Avara-hankkeessa

Kyselyn lisäksi toinen hankkeessa ajankohtainen asia tänä keväänä on Karinarannan välimuotoisen asumisen yksikön käynnistäminen yhdessä Turun kaupungin avopalvelujen henkilöstön kanssa.

- Olemme vanhuspalvelujen moniammatillisessa työryhmässä pohtineet esimerkiksi asukaskriteerejä ja -maksuja sekä yhteisöllisyyden muodostumista. Vähäheikkilä-Hirvensalon kotihoidon henkilöstö jatkaa toimintamuodon edelleen kehittämistä.  

Kevään aikana Avara-hankkeessa järjestetään vanhus- ja eläkeläisjärjestöjen edustajille sekä ikäihmisille työpajoja välimuotoiseen asumiseen ja yhteisöllisyyteen liittyen. Työpajoissa on mukana myös Turun kaupungin vanhusneuvoston edustajia.  

- Välimuotoisen asumisen kehittäminen Avara-hankkeessa muodostuu yhteistyöstä monien eri tahojen kanssa. Ainoa harmittava asia on se, että kaikki tapaamiset on järjestettävä etäyhteyden avulla. Toisaalta se alkaa olla jo rutiinia kaikille, joten hyvin yhteistyö sujuu niinkin, kertoo Korpelainen.    

Esimerkki oman asumisen suunnittelusta

Maire täytti 75 vuotta ja hän päätti muuttaa juuri esteettömäksi ja ikäihmiselle sopivaksi rakennettuun senioritaloon, jonka piha-alueet on myös suunniteltu esteettömiksi. Mairen kotitalon pihalla on penkkejä ja pöytäryhmiä, joissa on mahdollista oleskella ja tavata muita asukkaita. Hyvät ja selkeät kulkuväylät sekä istutukset ja pergola tekevät pihasta viihtyisän.

Taloyhtiön alimmassa kerroksessa sijaitsee mukava kerhotila keittiöineen. Siellä voi järjestää haluamiaan tapaamisia tai harrastaa yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Myös naapuritaloissa on kerhotiloja ja vierestä löytyy tärkeät palvelut: apteekki, ruokakauppa ja lähiliikenteen pysäkki. Alueella yhteisöllisyys koetaan tärkeäksi.