11 000 keltaisena kukkivaa sipulia aloittaa väri-iloittelun kulttuurin juhlavuonna. Koska Turku viettää Euroopan kulttuuripääkaupungin kymmenvuotisjuhlaa, tiedossa on iloisia yllätyksiä asukkaille pitkin vuotta.  

Lisätietoja

Viljelylaatikkohaku

Ensi viikolla Teatterisillan kaiteet koristellaan aurinkoisin narsissi-istutuksin. Tête-à-Tête-lajikkein kukkivia ruukkuja tuodaan myös Yliopistonkadun kävelykadulle, ja Vähätorillekin saadaan pieni määrä narsisseja. Narsissit saavat olla esillä niin pitkään kuin ne pysyvät hyvinä. Turkulaisten iloksi tuodut istutukset ovat saaneet olla rauhassa ilkivallalta.

- Narsissit tulevat olemaan kevään ilo ja alku kulttuuripääkaupungin 10-vuotisjuhlan kukkailoittelulle, kertoo infran kunnossapitopäällikkö Mari Helin Turun kaupunkiympäristötoimialalta.

Kaupungin asukkaat kutsutaan mukaan värittämään juhlavuotta. Loppukeväästä kaupunki tulee jakamaan asukkailleen auringonkukan siemeniä omaa lähiympäristöään kaunistamaan. Maaliskuun loppuun saakka on mahdollista hakea viljelylaatikoita kaupunkiviljelyyn. Syksyllä päästään istuttamaan kukkasipuleita talkoovoimin.

Asiasanat: