Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli 6.4. mm. Sepänkatu 1:n asemakaavan muutosta. Kortteliin tulee 3-8-kerroksisia kerrostaloja 500 asukkaalle. Myös Pansio-Pernon monitoimitalon kaavoitus oli käsittelyssä.

Asemakaavanmuutos- ja tonttijaonmuutosehdotus; Sepänkatu 1

Kortteli osoitetaan asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa myös palveluasuntoja, päiväkodin, palvelun toimitiloja, kokoontumistiloja ja opetustoimintaa palvelevia tiloja. Korttelissa suojellaan kaksi käytöstä poistunutta koulurakennusta sekä Heidekenin Perhetalon käytössä olevat rakennukset.

Korttelissa mahdollistetaan 3-8 -kerroksinen uudisrakentaminen, joihin tulee kerrostaloasuntoja noin 500 asukkaalle.

Samppalinnan vuoren ja Urheilupuiston välille mahdollistetaan kävelysillan rakentaminen.

Asia jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Asemakaavanmuutoksen tavoitteet; Pansio-Pernon monitoimitalo

Tavoitteena on rakentaa monitoimitalo, johon suunnitellaan 8.6.2020 hyväksytyn tarveselvityksen mukaisesti esiopetus- ja alakoulutilojen lisäksi kaupungin aluepalveluiden tiloja: oppilashuolto, päiväkoti, nuorisotila, omatoimikirjasto ja muita yhteiskäyttötiloja mm. kuntosali, liikuntasali ja valmistuskeittiö.

Tavoitteena on myös edistää sosiaalisesti kestävää kaupunkikehitystä, täydentämällä alueen asumismuotoja ja turvaamalla alueen palvelutarjonta. Pernon koulun tontin pohjoisosaan suunnitellaan pienimittakaavaista asumista ja Heinikonkatu 2:een asuin- ja liikerakennusta.

Käynnistettävä asemakaavanmuutos korvaa aiemmin samalle alueelle vuonna 2014 käynnistetyn asemakaavanmuutoksen.

Asia jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Pöydältä käsittelyyn tuleva asia: Asemakaava- ja tonttijakoehdotus; Karhunahde, Haarla

Friskalan ja Maunulan pientaloalueiden väliselle alueelle Hirvensaloon on kaupungin aloitteesta suunniteltu osayleiskaavan mukaista pientaloaluetta noin 290 asukkaalle ja virkistysalueita.

Osa alueesta on kaavoitettu asuinpientalojen korttelialueeksi, jossa rakennusten sijoittumisesta maastoon annetaan tarkempia reunaehtoja myöhemmin järjestettävässä tontinluovutuskilpailussa. Osa alueesta on kaavoitettu erillispientalojen korttelialueeksi, jonne on sijoitettu 23 omakotitalotonttia.

Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu noin 1,9 milj. euroa (alv 0%).

Esitys hyväksyttiin muutettuna.

Asioita 1.4. julkaistulla lisälistalla:

Kuloistenniityn asemakaavan valmistelun lopettaminen

Kuloistenniityn asemakaavoitus hyväksyttiin lopetettavaksi, koska asemakaavan eteenpäin viemistä ei katsota tarkoituksenmukaiseksi. Valmistelun lopettamisesta päättää kaupunginhallitus.

Kuloistenniityn asemakaavanmuutos on ollut vireillä vuodesta 2016. Kaavan laadinta aloitettiin yhteistyössä Raision kaupungin kanssa. Suunnittelun tavoitteena oli etsiä Satakunnantien ja Kuloistentien väliselle katuyhteydelle vaihtoehtoiset linjaukset ja mahdollistaa katuyhteyden rakentaminen.

Turun yleiskaavan 2029 ehdotuksesta katuyhteys on jätetty pois, koska sen haitat nähdään hyötyä suurempana. Mälikkälän metsäalue on yksi laajimmista metsäalueista Turun kaupunkirakenteen sisällä, ja ohjeellisen katulinjauksen poistaminen edistää viheralueen yhtenäisyyttä sekä luonto- ja virkistysarvojen säilymistä.

Pysäköintipaikkojen parklet-käytön periaatteet

Parkletilla tarkoitetaan pysäköintiruutua, joka otetaan tilapäisesti muuhun käyttöön. Kivijalkayritys voi perustaa paklet-tilaan ulkotarjoilualueen tai muuta paikkaan sopivaa toimintaa. Parkletin voi vuokrata kesäkaudeksi (1.4. – 30.9.).

Yhteen kortteliväliin voidaan pääsääntöisesti sijoittaa enintään kolme parklet-kokonaisuutta (2 pysäköintiruutua). Parkletin käytöstä peritään asiakaspaikkojen määrään perustuva maksu.

Parklet-toimintaa kokeiltiin jo viime kesänä neljässä kohteessa. Kaupunginvaltuusto linjasi viime marraskuussa, että toiminta otetaan käyttöön pysyvästi. Lautakunta esitti kaupunginhallitukselle toiminnan periaatteiden hyväksymistä.

Asemakaavanmuutosehdotus; Merilinja, Perno

Kaavahanke mahdollistaa voimassa olevaa asemakaavaa tehokkaamman rakentamisen Meyerin telakan vieressä. Pääosa alueista osoitetaan teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiksi.

Alueen eteläosaan lähelle Ankkurikylää osoitetaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueet. Gotlanninkadun jatke avaa uuden reitin Merilinjalta Pernontielle. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu 50 000 €.

Asia jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Luonnon monimuotoisuusohjelman valmistelu ja ohjelman tavoitteet

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle Luonnon monimuotoisuusohjelman tavoitteiden asettamista.

Valmistelun mukaan luonnon monimuotoisuusohjelman päätavoitteita ovat muun muassa:

  • luonnon monimuotoisuutta lisätään ja lajien elinolosuhteita parannetaan
  • uhanalaiset luontotyypit ja lajit tunnistetaan kattavasti, niiden säilymistä edistetään ja turvataan
  • ekologisten sini- ja viherverkostojen toimivuutta vahvistetaan ja verkostot säilytetään
  • haitallisten vieraslajien torjuntaa jatketaan ja tehostetaan

Hulevesiohjelman päivittäminen

Hulevesiohjelman vuonna 2016 tehdyn päivityksen jälkeen ovat mm. hulevesiä koskeva lainsäädäntö ja kaupungin organisaatio muuttuneet. Hulevesiohjelman päivitykselle hyväksyttiin mm. seuraavia tavoitteita:

  • hulevesien hallinnan suunnittelu ja toteutus organisoidaan ja resursoidaan selkeästi
  • hulevesiä hyödynnetään vetovoimaisen kaupunkimiljöön rakentamisessa
  • hulevesien käsittelyssä varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin muutoksiin
  • hulevesien hallinnalla tuetaan vesistöjen ja pohjavesien hyvän tilan saavuttamista
  • tuetaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja lisäämistä
  • estetään kaupunkitulvien synty ja varaudutaan niihin
  • lisätään tietoisuutta ja osaamista kestävään hulevesien hallintaan liittyen.

Kokouksen pöytäkirja