Luostarivuoren koulussa käynnistyi syksyllä 2020 ensimmäinen STEAM-valinnaisaine 8.-luokkalaisille. Perusopetuksen STEAM-kehittäjäopettaja Olli ”Pekkis” Pekanheimo kertoo valinnaisaineen synnystä, kuulumisista ja tulevaisuudesta.

–STEAM-valinnaisaine on siitä mukava, että STEAM-sanan tunnettuus lisääntyy koko ajan jo varhaiskasvatuksesta lähtien, ja nyt jo sana on tuttu yläkoululaisille. Sisällöt ovat hyvin laajasti sovellettaessa – todella moni aihealue on STEAMia. Lisäksi kaupungilla on jo nyt paljon STEAM-toimintaa, johon on luontevaa osallistua, Luostarivuoren koulun opettaja Olli Pekanheimo kertoo.

– Koulussamme on toki aina ollut jonkinlaisia LUMA-valinnaisia lukiomatikasta fysiikan fantastiseen maailmaan. Tällaisen kokonaisuuden muokkaaminen STEAM-valinnaisaineeksi oli helppoa, varsinkin kun valinnaisaineesta on vapaasti käytettävä modulaarinen tuntipohja vapaaseen käyttöön.

Olli toimii jo kolmatta vuotta perusopetuksen STEAM-kehittäjäopettajana. Ensimmäinen STEAM-valinnaisaineryhmä muodostui helposti.

– Syksyllä ohjelmoimme Micro:biteillä ja rakensimme niihin foliosta kytkimiä ja toimivia pienlaitteita. STEAMit!-projektissamme tokaluokkalaiset piirsivät tabletilla oman pienen piirroksensa koneelle, jonka jälkeen se 3d-tulostettiin.

Suunnitelmissa koulujen välinen yhteistyö

– Aloitimme kuluvan kevään purkamalla ja kokoamalla pöytäkoneita, joissa pyörii Linux. Se keskeytyi etäopetuksen vuoksi, mutta onneksi valinnaisaine taipuu hyvin myös etäilyyn; ohjelmoimme Scratchista piirto-ohjelman, harjoittelimme toistorakenteita ja kurkistimme varovasti rekursion ihmeelliseen maailmaan, Olli kertoo.

Kuva rekursiivisesti piirretystä Kochin lumihiutaleesta.

Ollin mukaan oppilaat ovat olleet innostuneita ja motivoituneita. Heiltä on tullut myös sisältöehdotuksia ja toiveita. Kevään aikana oppilaiden omille projekteille onkin tarkoitus antaa vähän vapaampia käsiä.

– Syksyllä mainostimme valinnaisainetta muihin kouluihin. Ajatuksena on saada sama valinnainen useaan kouluun, jolloin voimme tehdä koulujen välistä yhteistyötä ja osallistua joukolla vaikka Science Cruiselle, Olli suunnittelee.

– Ensi syksynä valinnaisaineessa käynnistyy Luostarivuoressa kaksi lisäryhmää ja Puolalassa kaksi ryhmää. Eli startti on hyvä, ja syksyllä haetaan taas lisää kouluja mukaan!