STEAM-lukiokurssit ovat Turun lukioiden järjestämiä ja kaikille Turun lukiolaisille avoimia kursseja. STEAM-kursseilla integroidaan eri oppiaineita, tehdään yhteistyötä eri oppilaitosten ja yritysten kanssa, tutkitaan ilmiöitä, syvennetään oppimista ja luodaan uutta. Lukuvuoden 2021-2022 aikana on tarjolla jopa 12 STEAM-kurssia.

Gis my Turku johdattaa paikkatiedon maailmaan

Yhtenä kuluvan lukuvuoden uutuuksista, järjestettiin keväällä 2021 Puolalanmäen lukiossa ensimmäistä kertaa Gis my Turku-kurssi. Kurssin ideana oli tutustua paikkatietoon ja tehdä paikkatietoon liittyviä harjoituksia. Paikkatietoa hyödyntävät monet jokapäiväisessä käytössä olevat sovellukset karttaohjelmista sosiaaliseen mediaan.

Opetuksessa aiheita käytiin läpi Turun ja lähialueiden oikeiden esimerkkien kautta.

Gis my Turku-kurssi perustuu paikkatietoa hyödyntävien yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Kurssin opettaja Sina Hiekka kertoo, että tänä keväänä mukana olivat Lounaispaikka (Mapathon-tapahtuma, jossa kartoitettiin palveluita Sauvon, Paraisten ja Liedon alueilta sekä tutustuttiin samalla OpenStreetMap-ympäristöön), Gispo Oy (QGIS-harjoitus) sekä Cyf Digital (Hoodie-sovellus opiskelijan näkökulmasta).

STEAM-kursseilla saattaa käydä niin, että opettajakin pääsee oppimaan.

- Minulle uusi kokemus on QGIS, jota en osaa itse oikeastaan ollenkaan käyttää. Gispo Oy:n toimitusjohtaja Sanna Jokela on luvannut opettaa meillä QGIS-ohjelmiston perusteita. QGIS-osaamisesta on hyötyä monella alalla ja paikkatieto-osaajia tarvitaan esim. kuntasektorilla, postin palveluissa ja yritysten paikkatietoasiantuntijoina, avaa Hiekka innostuneena.

Hakeminen STEAM-lukiokursseille

STEAM-opintojaksot ovat Turun lukioiden järjestämiä ja kaikille Turun lukiolaisille avoimia opintojaksoja. STEAM tulee sanoista science, technology, engineering, arts and mathematics. Lukuvuoden 2021-2022 STEAM-opintojaksot ovat nyt valittavissa. Voit ilmoittautua haluamillesi kurssille oman koulusi opinto-ohjaajan kautta. Lisätietoja kurssista saat kurssin opettajalta. Löydät kuvaukset ja aikataulut STEAM Turku-sivustolta.

Asiasanat: