Käytkö kirjastoissa, teattereissa, nuorisotiloissa, konserteissa tai harrastatko liikuntaa sisätiloissa? Miten korona on vaikuttanut palvelujen käyttötottumuksiisi? Vaikuta palveluihisi vastaamalla kaupunkien kyselyyn.

Turun, Tampereen, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun kaupunkien teettämässä tutkimuksessa selvitetään kirjastojen, nuorisotilojen, teattereiden ja konserttisalien sekä liikuntatilojen käyttöä pandemian aikana ja sen jälkeen.

Kyselyn avulla haetaan vastauksia siihen, millä ehdoilla eri kaupunkien asukkaat ovat valmiita käyttämään palveluita, kun korona hiljalleen hellittää ja jääkö palveluiden käyttöön jotain pysyviä muutoksia, kun esimerkiksi digitaaliset palvelut kehittyvät fyysisten palvelujen rinnalle tai jopa tilalle.

Tutkimuksessa keskitytään vapaa-ajan palveluihin, jotka ovat joko kokonaan kaupungin järjestämiä (kuten kirjastot) tai osittain kaupungin mahdollistamia. Kyselyn täyttämiseen menee noin 15 minuuttia.

Kysely on avoinna 30.4.2021 saakka. Tutkimuksen toteuttavat Turun ja Tampereen yliopistot sekä Helsingin kaupunkitietoyksikkö kaupunkien tilauksesta. Vastaukset annetaan anonyymisti. Tulosten julkistamisen jälkeen aineisto tallennetaan yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, jossa se on myös tulevaisuudessa esimerkiksi opinnäytteiden tekijöiden käytettävissä.

Osallistu tutkimukseen vastaamalla kyselyyn.

Asiasanat: