Onnistunut vappu syntyy juhlimalla koronarajoitusten mukaisesti, muistuttavat Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, alueen korkeakoulut oppilaskuntineen, Turun ylioppilaskyläsäätiö sekä poliisi.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi annetut rajoitukset vaikuttavat vahvasti vapun viettoon tänäkin vuonna. Turun kaupunki ja laaja joukko toimijoita kannustavat turkulaisia ja kaikkia varsinaissuomalaisia juhlistamaan vappua turvallisesti.

Tänään 27.4. käynnistyvä sosiaalisessa mediassa näkyvä “Negatiivinen vappu” -yhteiskampanja on kohdistettu erityisesti 18–30 -vuotiaille, mutta sen toivotaan tavoittavan koko alueen vapunviettäjät.

– Halu nähdä ihmisiä ja kokoontua juhlimaan on nyt suuri, etenkin kun koronatilanteeseen on jo näkyvissä helpotusta. Toivomme kuitenkin, että jokainen juhlii rajoitusten sallimissa rajoissa, kertoo Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila. 

Kampanjan viesti “paras tapa olla positiivinen on pysyä negatiivisena” viittaa koronatestin tulokseen, mutta antaa mahdollisuuden omille tulkinnoille. Sosiaalisessa mediassa vappuväkeä kannustetaan jakamaan kuvia ja sisältöjä siitä, miten he viettävät suositusten ja rajoitusten mukaista “negatiivista vappua” – huumoria unohtamatta.

– Kampanjan avulla haluamme muistuttaa positiivisesti siitä, että nyt on kaikkien kannalta parasta pysyä negatiivisena, kiteyttää Malila. Koko Varsinais-Suomi on vielä koronavirusepidemian leviämisvaiheessa ja koronatestiin on edelleen syytä hakeutua hyvin herkästi ja nopeasti. 

Kampanjassa ovat mukana Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Lounais-Suomen poliisilaitos, Turun Yliopisto, Åbo Akademi, Turun Ammattikorkeakoulu sekä Humanistinen ammattikorkeakoulu oppilaskuntineen ja Turun Ylioppilaskyläsäätiö.

Kampanja näkyy vappuviikolla Facebookissa, Instagramissa ja Tiktokissa.

#negatiivinenvappu

 

 

Asiasanat: