Turussa järjestetään tänä kesänä nuorten kesäyrittäjätori, jossa nuorilla on mahdollisuus päästä testaamaan käytännössä omaa yritysideaansa. Tori toteutetaan 12.7.-1.8.2021 Kristiinankadun kesäkadulla.

Torilla nuoret myyvät ja esittelevät omia tuotteitaan tai palveluitaan. Ne voivat olla leivonnaisia, puutöitä, digitukea, tai mitä tahansa kesäkadun myyntitiloihin soveltuvaa. Tuotteiden tai palvelujen myynti torilla tapahtuu kaupungin puisista tapahtumamökeistä. Näissä mökeissä ei ole vettä tai sähköä, mikä on hyvä huomioida omaa yritysideaa pohdittaessa.

Kesäyrittäjätori on suunnattu 13–29-vuotiaille yrittäjille. Tori on avoinna kaikkiaan kolme viikkoa, mutta osallistua voi myös lyhyemmän ajan. Torille osallistuminen on ilmaista.

Torille haetaan 4.6. mennessä lähettämällä vapaamuotoinen hakemus, josta käyvät ilmi seuraavat asiat:

  • ikä,
  • yritysidea,
  • kokemus yrittäjyydestä,
  • mahdollinen toive myyntiajasta ja
  • perustelut, miksi juuri sinut pitäisi valita torille.

Torille voi hakea myös kaverin kanssa tai isommalla porukalla. Yksin ei muutenkaan kaikkia käytännön asioita tarvitse miettiä, sillä nuorille yrittäjille on torilla tarjolla tukea ja tietoa esimerkiksi Turun 4H-yhdistyksen puolesta.

Kakskerrassa, Maariassa ja Paattisilla asuvat nuoret voivat hakea Leader-ryhmä Varsin Hyvältä rahallista tukea yrittäjyyteensä.

Nuorten kesäyrittäjätori sai alkunsa keskustan kehittämiskilpailusta Sytytä Turku. Torin järjestää Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskus Työpiste yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa osana TATin valtakunnallista Kesäyrittäjä-ohjelmaa.

Yhteyshenkilö: Venla Nurminen, venla.nurminen@turku.fi, puh. 040 6537 669