Turussa tehdään töitä sekä sisäisten työprosessien että kaupunkilaisten asioinnin tehostamiseksi ja helpottamiseksi. Laadukas data toimii palvelujen kehittämisen perustana.

Katso video OmaDatan hyödyntämisestä

Mitä OmaData tarkoittaa käytännössä? Helsingin kaupungin tuottama video esittelee ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin pohjautuvia, yksilöllisiä ja oikea-aikaisia digitaalisia palveluita. Esimerkit auttavat hahmottamaan OmaData-työtä käytännössä.

Katso video tästä linkistä.

Kaupungin käyttämät tietojärjestelmät muodostavat laajoja ekosysteemejä. Ne eivät ole selkeärajaisia tai toisistaan riippumattomia. Haasteena onkin, miten ihmisten moninaiset tarpeet voidaan huomioida isoja tietojärjestelmiä käytettäessä ja kehitettäessä. Miten kaupungin palvelut voidaan tuottaa entistä kattavammin ja joustavammin, sekä samalla yksilöllisesti ja vaikuttavasti?

- Eräs keino on tiedon tarpeen mallinnus. Haastattelemalla palveluiden asiantuntijoita on mahdollisuus päästä kiinni siihen, onko olemassa oleva tieto henkilöstön kannalta työn tekemistä hyödyttävää. Esimerkiksi lasten palveluiden ammattilaisia haastateltaessa ongelmakohtia löytyi neuvolan, varhaiskasvatuksen ja koulun välisessä yhteistyössä, jossa tieto ei liikkunut yksiköiden välillä kuin lähinnä erillisten työryhmien ja tietopyyntöjen kautta, asiakkuuksien ja palvelujen hallinnan hankepäällikkö Päivi Penkkala kertoo.

OmaDatalla (myös MyData) tarkoitetaan yhtäältä ihmiskeskeisiä henkilötiedon hallinta- ja hyödyntämismalleja, joissa ihmisille annetaan oikeus omaan dataansa, ja toisaalta tällaisten mallien mukaisesti hallinnoitua henkilötietoa. Lähtökohtana on, että ihmiset itse voivat hyödyntää, hallita ja luvittaa eteenpäin heistä kerättyä dataa kuten ostos-, liikkumis-, talous- tai terveystietoja.

Edut datan jakamisesta kertyvät kaikille osapuolille: niin palveluita käyttäville yksilöille, datan tuottajille kuin yrityksille ja muille organisaatioille, jotka käyttävät dataa uusien palveluiden tarjoamiseen. Kestävän järjestelmän syntyminen edellyttää julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia. Henkilötietojen eli omadatan yhdistäminen muuhun dataan avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia palvelujen kehittämiselle.

OmaData mahdollistaa asiointitilin

Turku on mukana yhdessä Helsingin, Espoon ja Oulun kanssa Kaupunki omadataoperaattorina -hankkeessa. Yksilön suostumukseen perustuva datan siirrettävyys on tässä avainasemassa, eikä datan käytön ja yksilönsuojan tai tietoturvan välillä tarvitse tehdä kompromisseja.

Kaupunkilaiselle OmaData-hankkeen tulokset tulevat näkymään asiointitilinä.

- Kaupunkilaiselle OmaData-hankkeen tulokset tulevat näkymään asiointitilinä. Asiointitilin kautta voi katsoa omia tietojaan, etsiä tietoa palveluista, varata palveluita ja aloittaa uusia asiointeja, erityisasiantuntija Riikka Kauppila sanoo.

Tulevan asiointitilin käyttöönoton tavoitteena on asiakkaiden itsepalvelun ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Lisäksi datan perusteella pystytään tarttumaan yksilön erilaisiin tilanteisiin ja tarjoamaan juuri hänelle soveltuvia palveluita, jolloin koettu palvelulaatu paranee. 

Tietojärjestelmien kehittämisessä tärkeintä on olla valmis tekemään päätöksiä ja muuttamaan asioita. Se ei tarkoita vain tekniikkaa, vaan ennen muuta toimintaa.

- Lähtökohtana on miettiä, mitä tietoja tarvitaan työn tekemiseen. Ei siis mitä järjestelmiä, vaan mitä tietoja, Kauppila korostaa.

Asiakashallinnan avulla asiakasta neuvotaan ja ohjataan hänen tarpeensa mukaisiin palveluihin. Myös palvelutuotantoa mukautetaan muuttuviin asiakastarpeisiin sen osalta, mitä ja miten palveluita halutaan käyttää. Esimerkiksi sähköisiä palveluja kehitetään, koska niiden suosio on ollut jo pitkään kasvussa.

Asiointitilin ensimmäisen julkaistavan version tarkoituksena on tarjota käyttäjälleen näkymä, jossa hän voi lisätä ja poistaa omia tietojaan sekä antaa suostumuksen tietojensa käyttöön. Myöhemmin asiointitilillä voi myös seurata vireille laittamiaan asioita, kuten vaikkapa varhaiskasvatushakemusta tai rakennusluvan käsittelyä. Lisäksi asiointitilin kautta aukeaa näkymä kaupungin eri tahojen tuottamiin palveluihin niin, että vahvasti kirjautuneena tarjoutuu mahdollisuus asioida kaupungin palveluissa ajasta, paikasta ja laitteesta riippumatta.