Turun kaupungin, Forum Marinumin ja laajan kumppaniverkoston tiivis yhteistyö synnyttää entistä laajemman, elämyksellisen Merikeskuksen, jossa merellisyys ja upea saaristo tuodaan kosketusetäisyydelle.

Merellisyys on yksi Turun keskeisistä vetovoimatekijöistä ja sitä tulee vahvistaa. Merikeskuksen uudistaminen on mittava kokonaisuus, joka tarjoaa kiinnostavia palveluita sekä turkulaisilla että matkailijoille. Sen avulla edistetään merellisten toimijoiden välistä yhteistyötä, alueen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä.

- Merikeskus on merellisen ympäristön, elämysten ja palveluiden toiminnallinen kokonaisuus Jokisatamassa. Merikeskus toteutetaan kumppanuuksiin perustuen. Se on esimerkiksi merellisiä tapahtumia, merellisiä kokousympäristöjä, saaristomatkailun yhteistyötä ja saaristoliikenteen solmukohta, kertoo yhteysjohtaja Antti Kirkkola Turun kaupungilta.

Merikeskuksen toimintaa ja tarinaa on muotoiltu yhdessä kumppanien ja sidosryhmien kanssa keväällä 2020. Yhteiskehittämisen tuloksena syntyi Merikeskuksen käsikirja, jota on käytetty pohjana uusien palveluiden luomisessa. Merikeskuksen uudistaminen on käynnistynyt ja työtä tullaan laajentamaan tulevina vuosina.

Yksi Merikeskuksen ensimmäisistä avauksista on yhdessä kumppaneiden kanssa toteutettu uusi elämyksellinen ja vuorovaikutteinen 40 000+ -näyttely, joka avautuu Forum Marinumissa 28.5. Näyttely ja Merikeskuksen käsikirja on toteutettu osana Archipelago Access -hanketta, joka on saanut rahoituksen EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta.

- Forum Marinumiin pysyvästi jäävä 40 000+ -näyttely esittelee saaristoa monipuolisesti. Haluamme herättää kiinnostuksen merellistä Turkua ja saaristoa kohtaan sekä kannustaa matkailemaan vastuullisesti, valottaa projektipäällikkö Ira Lahovuo näyttelyn tausta-ajatusta.

Kesällä 2021 Forum Marinumin ympäristössä on paljon toimintaa. Alueen matkailuorganisaatioiden sekä Turun yliopiston Brahea-keskuksen kanssa Forum Marinumin edustalle on koottu toiminnallinen Kesätori. Se tarjoaa kesäkuusta elokuulle monenlaista tekemistä ja ideoita saaristomatkailuun.

- Kymmenen viikon ajan Jokisatama täyttyy hauskasta tekemisestä ja näkemisestä kaiken ikäisille. Uutta ohjelmaa on tiedossa joka viikko, intoilee Kesätorin ohjelman koonnut Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

Kesätorilta löytyy myös lähiseudun tuottajien herkullisia ruokamatkamuistoja.

- Torilla pääsee maistelemaan ja ostamaan kotiin viemisiksi muun muassa voikukkamarmeladia, nokileipää ja raparperihilloa, vinkkaa Brahea-keskuksen Mervi Louhivaara.

Taidemeri-ohjelma tuo taiteen ja kulttuurin palvelut osaksi Merikeskuksesta. Aineettomat matkamuistot, kuten ”Merellinen lepopaikka” ja ”Taidemeren tanssit”, mahdollistavat taiteen keinoin merellisyyden ja saariston vahvemman kokemisen jokirannassa.

- Matkamuisto voi esineen sijaan olla elämyksellinen, kokemuksellinen ja aineeton, kuvailee Läntinen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja Sanna Meska.

Merikeskuksen uusiin palveluihin voi tutustua koronaturvallisesti. Näyttelyn kävijämäärä on rajoitettu ja käytössä on ennakkovarausjärjestelmä. Kesätorilla noudatetaan viranomaismääräyksiä, turvavälejä ja käytetään maskeja.

Kesän tarkemmat tapahtumatiedot kootaan Forum Marinumin verkkosivuille forum-marinum.fi

Lisätietoa: Merikeskuksen käsikirja (pdf, avautuu uuteen ikkunaan)