Turun kaupunki on aloittanut kaupunkitasoisen lapsivaikutusten arvioinnin tänä vuonna.

Jatkossa arviointeja tehdään asioissa, joilla tunnistetaan olevan laajoja vaikutuksia lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämään ja hyvinvointiin. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi lasten ja nuorten palveluiden palveluverkkoon ja heidän arkiympäristöönsä liittyvät muutokset, joista päätetään lautakunta- tai kaupunkitasoilla. Vaikutusten ennakkoarviointi on lakisääteistä.  

Lapsivaikutusten arvioinnin tavoitteena on selvittää ennakolta ja seurata, miten lapsen etu ja oikeudet toteutuvat ja millaisia hyötyä ja haittoja lapsiin kohdistuvilla päätöksillä on, kertoo kokonaisuuden valmistelusta vastaava osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala.  

Lapsivaikutusten arvioinnilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä tilanteissa, joissa päätöksillä on vaikutuksia, joiden korjaaminen tulevaisuudessa tulisi huomattavan kalliiksi. Vaikutusten arviointi lisää valmistelun laatua, vähentää pitkällä aikavälillä työn määrää ja päätöksenteon poukkoilua.

Lapsivaikutusten arviointia toteutetaan kriteerien ja kysymyspatteriston avulla

Lapsivaikutusten arvioinnin koulutukset johtoryhmille, työryhmille ja luottamushenkilöille käynnistyvät kesäkuussa ja jatkuvat syksyllä. Koulutuksissa käydään läpi sitä, mitä lapsivaikutusten arvioinnilla tavoitellaan sekä miten arviointi käytännössä toteutetaan.

Turussa lavataan läpinäkyvästi 

Lapsivaikutusten arvioinnista raportoidaan lasten parlamentille, nuorisovaltuustolle ja kaupunginhallitukselle. Toteutuneista arvioinneista viestitään mediatiedottein sekä kaupungin verkkosivulla. Lapsivaikutusten arvioinnissa käytetään sähköistä hyvinvointikertomus-työkalua, josta kuka tahansa voi seurata päätösvalmistelua.