Turun kaupunki ja Lounais-Suomen poliisilaitos käynnistävät 2.6. somekampanjan koulujen päättäjäisten rauhoittamiseksi. Kampanjan kohderyhmänä ovat erityisesti 10 - 18-vuotiaat. Kampanjan nimi on Päättärit ja sen tavoitteena on hillitä koronatartuntoja, päihtymistä ja tapaturmia.

Kampanjassa tuodaan näkyvästi esiin 0-numeroa, jolla viitataan erilaisten juhlintaan liittyvien ikävien seurausten ehkäisemiseen ja pysymiseen nollana koronatartuntoihin liittyen. Koulut päättyvät Turussa lauantaina 5.6.

Somekampanja näkyy tällä viikolla Turun kaupungin ja poliisin somekanavissa sekä tunnettujen somevaikuttajien välityksellä. Suunnittelussa on huomioitu, että nuoret ja vanhemmatkin haluavat mahdollisesti lähteä Aurajokivarteen tai kotibileisiin juhlimaan koulujen päättymistä.

Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila kertoo, että Turun kaupunki haluaa kiittää koululaisia ja opiskelijoita tsemppaamisesta ja sinnikkäästä opiskelusta koronan varjossa.
- Toiveenamme on edelleen, että nuoret jaksaisivat vielä olla vastuullisia myös juhlinnassa.

Koulujen päättäjäispäivänä Turun kaupungin nuorisopalvelujen työntekijöitä on runsaasti töissä eri puolilla kaupunkia. Nuorisotyöntekijät kiertelevät keskustassa ja lähiöissä sekä Walkers-auto, eli liikkuva nuorten kohtaamispaikka, kiertelee ympäri kaupunkia. Lisäksi Pansion ja Varissuon nuorisotilat ovat avoinna. Työntekijät ovat nuorille läsnä turvallisena ja kohtaavana aikuisena ja ohjaavat nuoria tarvittaessa eteenpäin muihin tarpeellisiin palveluihin.

Myös poliisi jalkautuu nuorten pariin ja valvoo näkyvästi koulujen päättäjäisviikonlopun viettoa paitsi Turussa myös muissa Lounais-Suomen alueen kunnissa. Poliisi toivottaa mukavaa kesän alkua kaikille koulunsa päättäville, tutkintonsa suorittaneille ja ammattiin valmistuville nuorille.
- Parhaan alun kesälle saa, kun juhlii fiksusti pienessä porukassa, ilman päihteitä ja kertoo vanhemmille avoimesti omista liikkeistään, muistuttaa viestintäpäällikkö Anna Saarenoja Lounais-Suomen poliisilaitokselta.