Turussa todettiin viikolla 22 (31.5.–6.6.2021) 16 koronavirustartuntaa. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 21/100 000/14 vrk (8.6.2021). Tartunnanjäljitysprosentti on 94 %.

– Turun koronatilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä ja valtaosa todetuista tartunnoista liittyy ulkomaan matkailuun. 75 % viime viikon tartunnoista on tullut ulkomailta. Tämä kertoo siitä, että maailmalla koronapandemia on edelleen aktiivinen, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi

THL:n tartuntatautirekisterin luvuissa on mukana myös rajatestauksessa todettuja tartuntatapauksia henkilöillä, jotka eivät ole jääneet Turkuun.

THL:n tuoreimman ohjeistuksen mukaisesti kaksi rokoteannosta saaneet henkilöt voivat tietyissä yhteyksissä tavata muita ihmisiä varsin turvallisesti, esimerkiksi kun täysin rokotetut henkilöt tapaavat toisiaan yksityistiloissa, on tartuntariski silloin hyvin pieni. Maskisuositus julkisilla paikoilla ja julkisessa liikenteessä on kuitenkin yhä voimassa ja se koskee yhtä lailla niin rokotettuja kuin rokottamattomiakin.

Koronantorjuntabussin aikataulut muuttuvat

Koronatestimäärät lisääntyvät Turun satamassa kesän aikana matkustajamäärien kasvaessa, joten koronantorjuntabussin aikataulut muuttuvat. Jatkossa koronantorjuntabussi ottaa Halisissa näytteitä ma-pe klo 10–11 ja Pansio-Pernossa ma-pe klo 12–14. Varissuon terveysaseman yhteydessä sijaitseva testipiste palvelee kaikkia turkulaisia ja Turussa asuvia ma-pe klo 9–11 ja klo 12–14. Lisäksi Tyksin T-sairaalan drive-in palvelee testausasioissa ajanvarauksella, esimerkiksi Omaolo-palvelun kautta.

Rokotusaikoja jaetaan 30–35-vuotiaille

Ensimmäisen rokotusannoksen on Turussa saanut 88 803 turkulaista (52,7 % yli 16-vuotiaista turkulaisista) ja molemmat rokoteannokset 25 030 turkulaista (14,8 % yli 16-vuotiaista turkulaisista).

Yli 80-vuotiaiden rokotuskattavuus on 91,6 %, 70–79-vuotiaiden 93,4 %, 60–69-vuotiaiden 86,8 %, 50–59-vuotiaiden 80,6 %, 40–49-vuotiaiden 65,6 % ja 30–39-vuotiaiden 21,2 %.

Tällä viikolla rokotuksia annetaan Messukeskuksessa 36-vuotiaille ja sitä vanhemmille turkulaisille. Rokotusaikoja lähetetään parhaillaan 30–35-vuotiaille. Sunnuntaina Messukeskuksessa 13.6. järjestetään ylimääräinen rokotuspäivä ja Föli kulkee Messukeskukseen arkiaikataulujen mukaisesti.

otanrokotteen.turku.fi-sivun kautta yhteystietonsa on jättänyt lähes 41 500 turkulaista.

Leila-robotti lähettää otanrokotteen.turku.fi-sivulle yhteystietonsa jättäneiden kesken satunnaisjärjestyksessä ikäryhmä kerrallaan touko-elokuun aikana. Ilmoittautumisjärjestys ei ole rokotusjärjestys, vaan rokoteaikoja annetaan vanhimmasta ikäryhmästä alkaen kohti nuorempia.  Oma ilmoittautuminen on helppo poistaa järjestelmästä, mikäli saakin rokotteen oman työterveyshuollon kautta.

Sivusto palvelee kolmella kielellä seuraavissa osoitteissa:

Löydät helpoiten omat rokotustietosi Omakannasta

Omakanta-palvelussa kansallinen koronarokotustodistus tuli käyttöön toukokuussa. Tällä hetkellä 95 % Turussa annetuista rokotuksista on siirtynyt Omakantaan ja tiedot näkyvät henkilöiden rokotustiedoissa ja rokotustodistuksessa. Noin 5 % kuntalaisista tiedot eivät ole siirtyneet kansalliseen rokotustodistukseen. Isoin osa näistä koskee hoivapalveluiden sekä kotihoidon asiakkaiden rokotustietoja.

– Tiedot tullaan korjaamaan niin, että ne siirtyvät Omakannan rokotustodistukseen. Jos kuntalainen tarvitsee nyt kuukauden sisällä rokotustodistuksen, ja Omakannassa todistus on virheellinen, tulee hänen soittaa koronarokotuspuhelimeen ja pyytää korjausta tietoihinsa, ylilääkäri Suvi Vainiomäki

Jos henkilö on saanut kahta eri rokotevalmistetta, Omakannan rokotustodistuksessa näkyy vain viimeisin rokote ja järjestysnumero 2/2. Tällöin todistus on palvelussa oikein. Omakannan rokotukset-osiosta löytyvät kaikki henkilön rokotustiedot.

EU:n koronatodistus (ns. vihreä kortti) tulee käyttöön loppukesästä. Matkustajan omalla vastuulla on selvittää kohdemaan vaateet rokotusten suhteen.

Työväenopistojen kesäkurssit startanneet

Turun suomenkielisen työväenopiston ja Åbo svenska arbetarinstitutin kesäkurssit ovat palanneet lähiopetukseen.

Ilmoittautuminen Turun suomenkielisen työväenopiston syksyn kursseille on käynnissä osoitteessa opistopalvelut.fi/turku. Ilmoittautuminen Åbo svenska arbetarinstitutin syksyn kursseille alkaa keskiviikkona 11.8. klo 18 osoitteessa aboarbis.fi.

Osa päiväkodeista suljettu kesällä

Osa päiväkodeista on suljettu kesän aikana, mutta varhaiskasvatusta on tarjolla muissa päiväkodeissa oman päiväkodin henkilökunnan kanssa.

Kerhot ja leikkipuistot ovat avoinna kesäkuussa. Avoin päiväkotitoiminta alkaa elokuussa. Huoltajille tiedotetaan kesäajan palveluista päiväkotikohtaisesti.

Listaus kesän aukioloajoista löytyy kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden verkkosivuilta.

Uimalaitoksissa käyttöaikarajoite neljä tuntia, museoihin ilman ennakkovarausta

Impivaaran uimahallissa, Kupittaan ja Samppalinnan maauimaloissa henkilökunta seuraa ja rajoittaa tarvittaessa kävijämäärää. Käyttöaikarajoite 9.6. alkaen on neljä tuntia. Rannekkeella ei toistaiseksi voi mennä jonon ohi.

Turun kaupungin museoissa sekä Brinkkalan galleriassa voi vierailla ilman ennakkovarausta. Kävijämääriä seurataan ja museoihin pääsyä voidaan tarvittaessa rajoittaa tilanteen mukaan. Kävijöille suositellaan kasvomaskin käyttöä.

Ajankohtaiset koronaan ja rokotuksiin liittyvät tiedot päivittyvät nettisivuille

Koko kesän ajan ajantasaisin tieto Turun koronatilanteesta ja rokotuksista löytyy nettisivuiltamme: