STEAM Turku järjesti jo kolmatta kertaa haastekilpailun Lounais-Suomen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapsille ja nuorille. Tällä kertaa STEAM junior -haaste toteutettiin yhteistyössä Turun yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden kanssa. Haaste perustui opiskelijoiden suunnittelemaan mysteerilaatikkoon ja poiki lapsilta ja nuorilta maailmaa parantavia keksintöjä.

Kevään aikana toteutettu STEAM junior -haaste osoittautui erittäin suosituksi: yhteensä 49 esiopetusryhmää ja luokkaa ilmoittautui mukaan haasteeseen, joka perustui Turun yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden suunnittelemaan mysteerilaatikkoon. Mysteerilaatikot sisälsivät STEAM-henkisen haasteen, materiaalit ja ohjeistuksen opettajalle sekä oppilaille.

Haasteessa oli tänä vuonna kaksi eri sarjaa: varhaiskasvatus – 1.-2.-luokkalaiset sekä 3.-6.-luokkalaiset.

Asiantuntijaraadin jäseninä toimivat Turun yliopiston vararehtori ja Teknologiakampus Turun johtaja Mika Hannula, Teknillisen tiedekunnan koulutuspäällikkö Sari Stenvall-Virtanen, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Johanna Ollila sekä yliopisto-opettajat Aleksi Lahti ja Jussi-Pekka Järvinen. Asiantuntijaraati valitsi finaaliin päässeistä videoista voittajat

– Nuoremmat rakensivat robotin ja ohjelmoivat sen kulkemaan radan läpi komentokorteilla. Vanhemmat rakensivat ja ohjelmoivat tulevaisuudessa käytettävän laitteen, joka perustuu tulevaisuuden taitoihin.

Kilpailuun osallistuttiin lähettämällä enintään kahden minuutin pituinen video, jossa kerrottiin robotin/laitteen toiminnasta, kertoo perusopetuksen STEAM-kehittäjäopettaja Olli Pekanheimo.

Leijuva älylamppu ja esteratoja roboteille

STEAM junior -haasteen finalistit suunnittelivat robotin esteratoja ja tulevaisuudessa käytettäviä laitteita, kuten leijuvan älylampun sekä julkisiin tiloihin suunnitellun käsidesirobotin. Kilpailussa kehiteltiin myös muita mielenkiintoisia ideoita, kuten tulevaisuuden robottitarjoilija.

Varhaiskasvatusikäisten sekä eka- ja tokaluokkalaisten tehtävänä oli rakentaa esterata, jota pitkin he liikuttelivat legoista rakentamaansa robottia. Sarjassa arvostettiin kekseliäisyyttä ja ohjelmoinnillista ajattelua.

Kilpailu oli äärimmäisen tiukka. Lopulta pienempien lasten ja oppilaiden haasteen voittajaksi valikoitui Lounatuulen päiväkodin Delfiinit-esiopetusryhmä ja isompien oppilaiden haasteen voittajaksi Wäinö Aaltosen koulun 3B-luokka. Voittajat julkistettiin 1.6. pidetyssä lopputilaisuudessa, joka järjestettiin Teamsin välityksellä.

Delfiinien videolla robokäärme Kuplis ”saa sähköä ruohosta ja tekee kiusaajamonstereista kivoja kavereita”.

– Voittajaryhmän videolla näkyi monipuolisesti ohjelmoinnin prosessi. Samalla oli tuotu tosi hienosti esille kaveritaitoja, asiantuntijaraati kertoi perusteluissaan.

Kuva: Lounatuulen päiväkodin Delfiinit-esiopetusryhmän robokäärme Kuplis, joka "saa sähköä ruohosta ja tekee kiusaajamonstereista kivoja kavereita”.

Toisessa kilpailusarjassa 3.–6.-luokkalaiset suunnittelivat tulevaisuudessa käytettävän laitteen, joka perustuu tulevaisuuden taitoihin. Suunnitelmasta tuli käydä ilmi, mitä laitteella tehdään sekä perustella, miksi laite on tulevaisuudessa hyödyllinen. Haasteen voittajaksi valikoitui Wäinö Aaltosen koulun 3B-luokan WÄMP-älylamppu.

– WÄMP on tuotteena sympaattinen, ja sellaisen haluaisi kotiinsa. WÄMP on tulevaisuuden tuote, jolla on vakuuttavat perustelut ja paljon erilaisia toimintoja. Tuotetta kehitellessä on päästetty luovuus kukkimaan, asiantuntijaraati kertoi perusteluissaan.

Voittajaryhmän oppilaiden mukaan voitto tuntui ”hyvältä” ja ”ihanalta”.

– Kaikki osallistuivat älylampun kehittelyyn. Osa koodasi, osa kuvasi, osa äänitti ja osa teki esittelyvideon”, oppilaat kertoivat.

Finaaliin pääsivät lisäksi Piinokankadun päivähoitoyksikön Tiirojen pienennetty esikouluryhmä, Lempilän päiväkodin Leijonat-puolipäiväesiopetusryhmä, Päiväkoti Pääskynpesän Puutarhavarpuset, Tammenahjon koulun 2A-luokka, Turun Lyseon koulun Pallivahan yksikön 5A-luokka, Kähärin koulun 6.luokka sekä Lemun koulun 4B-luokka.