Turun kaupunki julistaa ensimmäistä kertaa kesärauhan keskiviikkona 23.6. Tapahtumakaupunki suunnittelee julistuksesta uutta yhteistä perinnettä koko alueen tapahtumille.

Kesärauhan julistus on saanut inspiraationsa kaikkien tuntemasta joulurauhan julistuksesta. Mukaan kutsutaan kaikki kesätapahtumat, joiden kanssa Turku haluaa juhlistaa kesän alkamista ja kesäkauden tapahtumia. Julistus sisältää myös vastuullisuutta ja suvaitsevaisuutta korostavan viestin.

Julistuksen on kirjoittanut toimittaja-kirjailija Laura Friman, joka myös lukee julistuksen. Kesärauhan julistus julkaistaan videon muodossa suomeksi ja tekstitetään ruotsiksi ja englanniksi. Videolla näkyy Turun tunnetuimpia ja kauneimpia paikkoja, jotka toimivat myös monen kesätapahtuman näyttämönä.

Ajatus uudesta perinteestä saatiin Kesärauha-festivaalilta, joka toivotti kesärauhaa Basso-radion kanssa jo vuonna 2019. Tällöin ajatuksena oli toivottaa hyvää festivaalikesää kaikille Suomen festivaaleille.

- Nyt ajatuksena on kääntää katse kohti Turkua ja tehdä kesärauhan julistuksesta kaikkien Turun festivaalien perinne ja kesän tapahtumien yhteinen julistus eli kesätapahtumien avaus Turussa, kertoo Kesärauhan markkinointipäällikkö Annakaisa Anttila.

Niin kaupungin kuin Kesärauha-festivaalinkin tavoitteena on, että tulevina vuosina julistus voitaisiin suunnitella ja toteuttaa yhdessä kaikkien Turun kesätapahtumien kanssa.

- Toivomme, että kaikki Turun kesäfestivaalit ja myös turkulaiset osallistuvat kesärauhan julistukseen toivottamalla suomalaiset tervetulleiksi kesällä Turkuun, sanoo Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila.

Osallistua voi esimerkiksi jakamalla Turun kaupungin sosiaalisen median postauksen ja julistuksen videon omissa sosiaalisen median kanavissaan keskiviikkona 23.6. kello 9.00 alkaen.

Kesärauhan julistuksen tunnisteet somessa ovat #turku #kissmyturku

Kuva: Kesärauha-festivaali 2019.

 

Kesärauhan julistus 23.6.2021

Kansalaiset, medborgare.

Tänä kesänä, jos universumi suo,
kokoonnumme Suomen ikonisimpaan kaupunkiin, Turkuun, viettämään unohtumatonta tapahtumakesää.

Ja julistetaan siis koko kesäksi täten yleinen kesärauha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla rakkaudella viettämään.

Kesärauha ei vaadi viettäjältään hartautta tai hiljaisuutta.

Se soi, tanssii ja syleilee.
Riehuu, lepää ja nauttii.
Kesärauha nauraa, laulaa ja elää.

Kesärauha kantaa vastuuta ja kunnioittaa ympäristöään.
Se vaalii Itämerta, jonka äärellä sitä vietetään.
Se tahtoo, että meillä on tulevaisuudessakin planeetta, jolla juhlia.

Kesärauhassa kaikki ovat turvassa, tasavertaisia, eikä kesärauha syrji yhtäkään.

Kesärauhaa julistetaan ja juhlistetaan aina yhdessä.

Tervetuloa Turkuun.