Turkuseura vaalii Turun historiaa, murretta ja turkulaisuutta ja on vahvasti mukana Turun kaupungin tulevaisuuden tekemisessä. Turkuseura järjestää loppukesän ja alkusyksyn aikana paljon Turku-aiheisia tapahtumia, joissa Turkuun pääsee tutustumaan lähemmin.

Lisätietoja tapahtumista ja ilmoittautuminen:

www.turkuseura.fi

Kirjoja, murrevisailua ja lasten ohjelmaa

Taiteiden yönä 12.8. Föripuodissa järjestetään Turku-kirjojen yö, jonka aikana Föripuodista saa Turku-aiheisia kirjoja huimin alennuksin. Samana päivänä järjestetään myös maksuton murrevisa, jossa tunnistetaan tuttuja esineitä niiden murteellisilla nimillä. Tapahtumat ovat osa Brinkkalan taiteiden yötä.

Lapset puolestaan pääsevät Lasten Suurtorilla osallistumaan Suurtorin alueen suunnitteluun maalaamalla, piirtämällä ja äänestämällä. Tapahtumassa kierretään rasteja, joita ohjaavat erilaiset hahmot. Rastien lisäksi tapahtumassa on luvassa myös sirkustemppuja, musiikkia ja pomppulinna. Tapahtuma järjestetään Vanhalla Suurtorilla lauantaina 14.8. klo 12-15. Tapahtuma on osa Turun Vanhankaupungin kehittämishanketta.

Ruissalossa järjestetään kaksi kukkakranssityöpajaa 20.8. ja 3.9. klo 18-20.30. Tapahtumissa osallistujat saavat tutustua Slowflowers eli hitaiden kukkien kasvatuksen filosofiaan ja avomaan leikkokukkaviljelyyn ja pääsevät toteuttamaan oman kukkakranssin tunnelmallisen ja Museoviraston suojeleman navetan vintillä. Työskentelyä ohjaa Gina Suomi, ja työpaja sisältää kaikki kukkamateriaalit, tarvikkeet ja opastuksen. Turku-aiheiseen kukkakranssiin käytettävät kukat on viljelty Ruissalossa ja kasvimateriaalit sisältävät Turun värejä keltaista ja sinistä.

  • Turku-kirjojen yö 12.8.
  • Turku-murrevisa 12.8.
  • Tee oma Turku-kranssi Ruissalossa 20.8. ja 3.9.

Turku ja lähialueet tutuksi kävellen

Turkuseuran puolitoistatuntisilla kävelykierroksilla tutustutaan opastetusti Turun kaupunginosiin ja niiden tarinoihin. Kierroksia järjestetään sekä suomeksi että ruotsiksi. Lapsiperheille sopii erityisesti Päin Brinkkalaa! -kierros, jossa tavataan aikoinaan Turussa vaikuttaneita hahmoja, kuten noita Valpuri Kyni, poliisimestari ja Mikael Agricola. Kierroksille tulee ilmoittautua etukäteen Turkuseuran sivuilla.

Lyhyiden kävelyretkien lisäksi järjestetään ruotsinkielinen päiväretki Sagalundiin ja Söderlångvikiin. Retki sisältää kuljetukset ja opastetun kierroksen. Retkelle tulee ilmoittautua viimeistään 11.8. Lisätietoja Turkuseuran verkkosivuilla.

  • Besök i Gertruds stadsdel 11.8. (ruotsiksi)
  • Heldagsutfärd till Sagalund och Söderlångvik 25.8. (ruotsiksi)
  • Kuuvuari - Nummenpakka 2.9.
  • Kapakkakierros 23.9.
  • Päin Brinkkalaa! -kävelykierros 9.10. (lapsiperheille)