Käsityötaidon päiviä on vietetty Luostarinmäellä ensimmäisen kerran vuonna 1943, kolme vuotta museon avaamisen jälkeen. Alkuvuosista saakka tapahtuma sai suuren suosion sekä kävijöiden, että verstaissa työskentelevien vapaaehtoisten käsityöläisten joukossa.

Tapahtuman kantavana voimana on läpi vuosien ollut vuonna 1985 perustettu Kultaisen Omenan Kilta, jonka käsityöläiset toimivat museossa pääosin talkoovoimin.

Vuosien varrella Käsityötaidon päivillä on päästy ihastelemaan niin kotimaisia kuin ulkomaisia kädentaitajia, ja erilaisten taitojen kirjo on ollut suuri. Käsityön ohella on nautittu markkinarinkeleistä, vossikkakyydeistä sekä musiikista – päästiinpä vuonna 1957 maistelemaan paattislaista sahtiakin!

1940-luvulta jatkunut perinne katkeaa tänä vuonna pandemian vuoksi, mutta välitämme käsityöläistunnelmaa kotisohville sosiaalisessa mediassa kuvin, sanoin ja videoin. 

Tervetuloa seuraamaan!

Kuvassa Aksel Nikander oppipoikineen kehräämässä tupakkaa Luostarinmäen pikanelliverstassa Käsityötaidon päivillä vuonna 1959.