Turun kaupunki myöntää vuosittain toiminta-avustuksia yhteisöjen säännöllisen toiminnan tukemiseen. Vuoden 2022 toiminta-avustusten hakuaika on 1.10.–1.11.2021.

Avustusinfo 29.9.2021

Yleinen avustusinfo yhdistyksille ja yhteisöille järjestetään etätilaisuutena 29.9.2021 klo 13.30 alkaen.

Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet

Hae avustuksia täältä:

Avustuksia haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa lomakkeet.turku.fi. Hakuaika alkaa 1.10. ja päättyy 1.11. klo 23.59. Neuvontaa sekä teknistä tukea on saatavilla ainoastaan virka-aikana.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan pääsääntöisesti vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio, vuoden 2020 tilinpäätöstiedot sekä poikkeuksellisesti myös kuluvan vuoden tuloslaskelman toteutuma. Tarvittavat liitteet on yksilöity hakulomakkeella.

Kaupungin yleisten avustusperiaatteiden mukaisesti avustusta ei myönnetä hakijalle, joka ei ole toimittanut tarvittavaa selvitystä edellisen vuoden avustuksen käytöstä.

Toiminta-avustusten lisäksi kaupunki myöntää avustuksia mm. liikunta- ja muiden tapahtumien järjestämiseen, erilaisiin toimintasuunnitelman ulkopuolisiin, kertaluonteisiin tarkoituksiin sekä yhdistysten omistamien tilojen kunnostamiseen. Avustuskohtaiset hakuajat ja ohjeet ovat tarkistettavissa osoitteessa turku.fi/avustukset.