Turun kaupunki kehitti koronapandemian aikana nopealla aikataululla erilaisia ohjelmistorobotteja terveydenhuollon avuksi. Robotiikan avulla hoitohenkilökunnan työmäärää on saatu vähennettyä merkittävällä tavalla.

Kauno-robotti on ollut Turun roboteista työteliäin. Kauno vie koronatestin tuloksen Omakantaan ja lähettää tekstiviestillä testituloksen asiakkaalle. Lokakuusta 2020 lähtien käytössä ollut Kauno on käsitellyt kaikkiaan 203 400 koronatestitulosta. Jos vastaava työmäärä olisi tullut terveydenhuollon ammattilaisen tehtäväksi, häneltä olisi kulunut aikaa tähän työhön taukoamatta ja ilman lomia arviolta 3 vuotta ja 4 kuukautta.

Laura-robotti tekee Omaolon oirearvion perusteella lähetteen koronatestiin. Laura otettiin käyttöön tammikuussa 2021 ja tähän hetkeen mennessä Laura on tehnyt kaikkiaan 31 000 koronatestilähetettä. Terveydenhuollon ammattilaiselta olisi kulunut aikaa tähän työhön taukoamatta ja ilman lomia arviolta 1 vuosi ja 4 kuukautta.

- On täysin selvää, että emme olisi selvinneet koronapandemian tuomista lisätöistä ilman robotiikkaa. Robotit ovat vähentäneet merkittävästi hoitohenkilöstömme työmäärää. Palvelumme olisivat ruuhkautuneet jo pelkästään koronanäytteenotosta ja testitulosten ilmoittamisesta, jos meillä ei olisi ollut robotteja käytössämme, ylilääkäri Suvi Vainiomäki Turun kaupungin terveyspalveluista kertoo.

Robotiikkaa on hyödynnetty laajasti myös koronarokotusten käynnistyessä

Rokotusaikojen lähettämiseen erikoistunut Leila-robotti otettiin käyttöön keväällä 2021. Aluksi Leila jakoi tekstiviestillä koronarokotusaikoja 63–75-vuotiaille turkulaisille. Kaikkiaan Leila jakoi kyseisiin ikäryhmiin kuuluville 30 000 rokotusaikaa.

- Robotit tekevät satunnaisia virheitä, mutta kaikkiaan virheet ovat olleet varsin pieniä verrattuna koko asiakasmääräämme. Valtaosa näihin ikäryhmiin kuuluvista sai tekstiviestiajan oikeaan puhelinnumeroon, koska he ovat muutenkin terveyspalveluidemme käyttäjiä, Vainiomäki jatkaa.

Siirryttäessä rokotuksissa kohti työikäistä väestöä, Turun kaupunki otti käyttöön toukokuussa 2021 otanrokotteen.turku.fi-sivuston, jonka kautta turkulaiset voivat ilmoittaa yhteystietonsa koronarokotukselle, eikä ajanvaraustilannetta tarvitse seurata päivittäin sähköisestä ajanvarauspalvelusta.

Sivustolle tuli jo avauspäivänä (6.5.2021) 10 000 ilmoittautumista. Tähän hetkeen mennessä sivustolle on omat yhteystietonsa jättänyt vajaa 54 000 turkulaista ja jokainen heistä on jo saanut rokotusajan. Ilmoittautumisia tulee edelleen päivittäin pieniä määriä ja rokotusaika lähetetään ilmoittautuneille alle viikossa.

- Sivusto oli erittäin onnistunut ratkaisu, vaikkakin jotkut ovat joutuneet odottamaan aikaansa pitkään. On hyvä suhteuttaa asia kokonaisuuteen. Kaikki saivat kuitenkin rokotusaikansa oman ikäryhmänsä puitteissa, Vainiomäki sanoo.

Päiviö-robotti on Turun kaupungin uusin robotti, joka tekee yhteistyötä kansallisen Finentry-palvelun kanssa maahantulon terveysturvallisuuteen liittyen.

Robotiikan rakentaminen vaatii laajaa yhteistyötä eri toimijoiden ja järjestelmien välillä. Turun kaupungilla robotiikkaa ovat luotsanneet hankejohtaja Tapio Järvenpää sekä ylilääkäri Suvi Vainiomäki. Robotit ovat rakentuneet yhteistyössä seuraavien toimijoiden kanssa: 2M-IT, Norian, Turun kaupungin IT-palvelut, Futurice, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Tykslab, DigiFinland ja HUS (Finentry).

Robotit ovat saaneet nimensä käyttöönottopäivänä nimipäiväänsä viettävien mukaan.