Valtakunnallinen sijaisvanhempien rekrytointikampanja Ajoissa kotiin järjestetään tänä vuonna 6.–19. syyskuuta (viikoilla 36 ja 37). Kampanjan tämän vuoden teemana on Perhehoito on joukkuelaji, sillä kuten joukkueurheilussa, myös perhehoidossa onnistuminen vaatii tiimin osien saumatonta yhteistyötä.

Sijaisvanhempia tarvitaan lisää

THL:n tuoreimman lastensuojelutilaston mukaan Suomessa oli vuonna 2020 hieman yli 19 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Heistä runsaat 8 100 asui perhehoidossa eli sijaisperheissä.

Sijoitettujen lasten määrä on ollut kasvussa jo vuosia, ja korona-aika on lisännyt monien lapsiperheiden kuormitusta. Suomessa lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli viime vuonna lähes 49 000 lasta ja nuorta.

Uusia sijaisvanhempia tarvitaan jatkuvasti lisää myös siitä syystä, että perhehoito on lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto esimerkiksi laitossijoituksiin nähden. Viime vuonna kunnilla ja kuntayhtymillä oli toimeksiantosopimus noin 4 800 sijaisperheen kanssa.

Lähde: Perhehoitoliitto

Kampanjaa koordinoi Perhehoitoliitto ry, ja se toteutetaan yhteistyössä kuntien, alueellisten sijaishuollon yksiköiden, järjestöjen ja perhehoitoa tuottavien yritysten kanssa.

Tämänvuotisen kampanjan suojelijaksi on lupautunut teemaan sopivasti Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaaja Joona Toivio. Hänen lapsuudenperheeseensä kuului myös perhehoitoon sijoitettuja lapsia.

Kiinnostuitko sijaisperhetoiminnasta?

Lisätietoja: