Sunnuntaina 19.9.2021 vietettävän Turun päivän monipuolinen tarjonta levittäytyy ympäri koko kaupunkia! Yli 90 tapahtumaa yhteen kokoavan kotiseutupäivän muodostavat lukuisat avoimet ovet, Vanhan Suurtorin toritapahtuma sekä erilaiset ulkotapahtumat, joiden joukosta jokainen turkulainen ja Turun ystävä löytää mieleistään näkemistä ja kokemista.

Uutuutena mukana Turun päivän ohjelmassa on Kupittaan siirtolapuutarha, jonka kujille kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan klo 12–16. Paikalla on myös matkailuopas kertomassa alueesta.

Vanhalla Suurtorilla vietetään klo 10–16 toritapahtumaa, jossa esittäytyvät niin kaikki valtuustopuolueet kuin useat paikalliset yritykset ja yhdistykset. Torille nousevalla lavalla nähdään muun muassa itämaista tanssia, Turun laulu -konsertti sekä Laivaston soittokunnan ja Samba Cariocan karnevaalikulkueet. Luvassa on myös Turkuseuran periturkulaisia ohjelmanumeroita, kuten murrevisa ja Turun flikan ja pojan kukitus. Pormestari Minna Arve tuo omat terveisensä kotiseutupäivää viettäville kaupunkilaisille klo 12. Brinkkalan pihalla järjestetään Mahdollisuuksien tori ja Brinkkalan sisäpihan, Brinkkalan talon ja Luostarin Välikadun makasiinien hurmaavat putiikit ovat Turun päivänä avoinna klo 10–18.

Turun kaupungin museoihin on Turun päivänä vapaa pääsy. Kaupungin museoita ovat Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Kuralan Kylämäki, Luostarinmäki, Turun linna, WAM sekä Brinkkalan galleria. Myös Partiomuseo ja Sibelius-museo tarjoavat vapaan pääsyn Turun päivän kunniaksi. Turun Taidemuseo puolestaan järjestää ulkona maksuttomia arkkitehtuurikierroksia, mutta museo ei itsessään ei ole avoinna näyttelyvaihdon vuoksi.

Myös Turun kaupungintalolla on avoimet ovet Turun päivänä. Tiloihin tutustumisen lisäksi luvassa on ystävyyskaupunki Göteborgiin tutustuttava luento, Turun Göteborg-seuran opastettu kiertoajelu sekä ilmastoaiheinen näyttely.

Kirkot ja seurakunnat ovat perinteisesti mukana Turun päivässä ja Tuomiokirkossa sekä Mikaelinkirkossa järjestetään sunnuntaina juhlamessu. Turun ortodoksinen seurakunta avaa ovet kirkkoonsa sekä Turun ortodoksisen hautausmaan kappeliin. Viime vuonna ensimmäistä kertaa Turun päivän viettoon osallistunut ja silloin paljon kävijöitä Moisioon houkutellut buddhalainen luostari Liên Tâm toivottaa vieraat tervetulleiksi myös tänä vuonna. Värikkäässä luostarissa juhlitaan Turun päivänä vietnamilaisen kulttuurin ja kulinaristin päivää.

Turun päivänä on oiva tilaisuus nauttia paikallisesta ruoka- ja juomatarjonnasta. Suomen ruokapääkaupunki tarjoaa herkkuja laidasta laitaan ja Turun päivänä monet ravintolat ja kahvilat ovat valmiina palvelemaan nälkäisiä ja janoisia Turun päivän erikoistarjouksin. Turun päivänä julkistetaan myös uusi Turku-suklaa. Tapahtumatalo Sigynin kahvilassa tarjoilua säestävät Turun konservatorion ja musiikkiopiston pianistien sekä lied-duon esitykset. Lisäksi Varvintorilla nähdään katusirkusesitys klo 14.

Kulttuurinjanoisten ja luonnosta kiinnostuneiden kannattaa lähteä tutustumaan Turun eri pituisiin polkuihin, reitteihin ja opastettuihin kierroksiin. Vanhaan kaupunkiin pääsee tutustumaan opastetuilla kävelykierroksilla, jonka lisäksi Turun matkailuoppaat tarjoavat vartin opastuksia jokirannassa. Omatoimisesti voi tutustua esimerkiksi pyhiinvaellusreitteihin sekä Turun luontopolkuihin.

Illan hämärtyessä klo 20 Tuomiokirkon portaiden edustalla nähdään Kajastuksia -tulishow, joka on yksi monista Turun päivänä nähtävistä Euroopan kulttuuripääkaupungin kymmenvuotisjuhlavuoden ohjelmanumeroista. Muita juhlavuoden ohjelmanumeroita ovat muun muassa Parvekepalikat-pihakonsertti ja nukketeatteriesitys Viisas Matti ja muita juttuja.

Turun päivä huipentuu perinteiseen ilotulitukseen klo 21 Samppalinnanmäeltä.

Turun päivää on vietetty vuodesta 1961 asti. Tapahtumaa järjesti aluksi Turkuseura ja perinnettä on jatkettu Turun kaupungin toimesta. Turun kaupungin lisäksi päivän ohjelman järjestelyistä vastaavat paikalliset yhdistykset, yritykset ja seurat.

Kaikki tiedot Turun päivästä: turku.fi/turunpaiva

Turun päivän ohjelma: turku.fi/turun-paivan-ohjelma

Turun päivän tapahtumat Turkukalenterissa.

Asiasanat: