Lastensuojelussa sijoitettujen lasten määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Uusia sijaisvanhempia tarvitaan jatkuvasti lisää, sillä perhehoito on myös sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto esimerkiksi verrattaessa laitossijoituksiin.

Jos kiinnostuit toimimaan sijais- päivystys- tai tukiperheenä tai sijaishoitajana, voit olla yhteydessä Turun kaupungin perhehoidon koordinaattoreihin:
Satu Kivelä p. 040 157 8321 ja Nina Stratos p. 040 157 8326, etunimi.sukunimi@turku.fi tai

Tuoreimman THL:n lastensuojelutilaston mukaan Suomessa oli vuonna 2020 hieman yli 19 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Heistä noin 43 prosenttia (hieman yli 8 100) asui perhehoidossa eli sijaisperheissä. Turussa kodin ulkopuolelle pitkäaikaisesti sijoitetuista lapsista lähes 60 prosenttia asuu sijaisperheessä. Sopivan tukiperheen löytää Turussa vuosittain n. 100 lasta.

Koronaepidemian vaikutusta lastensuojelun tarpeeseen ei ole vielä tarkasti tutkittu. Tehdyissä selvityksissä on kuitenkin jo arvioitu, että perheiden vaikeudet ja lastensuojelun asiakkaiden tuen tarve ovat lisääntyneet koronaepidemian vuoksi. (THL)

Turvallinen koti ja pysyvät ihmissuhteet

Sijaishuollossa olevalle lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet.

Sijaisperhe tarjoaa lapselle hyvän ja turvallisen kodin, rakkautta, huolenpitoa ja pysyvät ihmissuhteet. Sijoitettu lapsi tai nuori on tasa-arvoisessa asemassa perheen muiden lasten kanssa.

- Sijaisperhe tarjoaa lapselle hyvän ja turvallisen kodin, rakkautta, huolenpitoa ja pysyvät ihmissuhteet. Sijoitettu lapsi tai nuori on tasa-arvoisessa asemassa perheen muiden lasten kanssa, kertovat perhehoidon koordinaattorit Nina Stratos ja Satu Kivelä.

Perhehoidon sijoitustarve voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen – se riippuu aina lapsen ja hänen perheensä tilanteesta.

Valmennuksia ja täydennyskoulutusta jatkuvasti tarjolla

Sijaisvanhemmuutta suunnitteleville järjestetään säännöllisesti valmennuksia. Päivystys- ja sijaisperhetoiminnasta kiinnostuneet osallistuvat PRIDE-valmennuksen, jossa annetaan tietoa, millaisia valmiuksia sijaisvanhemmuus edellyttää. Ennen valmennusta perhehoitajaksi haluavilta tarkastetaan rikosrekisteriote, sekä pyydetään lausunnot poliisilta ja perheen asuinkunnalta. Perhehoitajaksi haluavat haastatellaan ja heille tehdään kotikäynti, sekä pohditaan perheen valmiuksia osallistua PRIDE-valmennukseen.

Jo toiminnassa mukana oleville järjestetään täydennyskoulutuksia. Perhehoitajille on tarjolla myös erilaista tukea mm. perhehoitajan vastuutyöntekijän tapaamiset, mentorit, työnohjaus ja vertaistukiryhmät. 

Jos kiinnostuit toimimaan sijais- päivystys- tai tukiperheenä tai sijaishoitajana, voit olla yhteydessä Turun kaupungin perhehoidon koordinaattoreihin:
Satu Kivelä p. 040 157 8321 ja Nina Stratos p. 040 157 8326, etunimi.sukunimi@turku.fi tai

Taustaa:

Tukiperhetoiminnassa lapsi tulee viikonlopuksi vierailulle tukiperheeseen noin kerran kuukaudessa. Lapsi saa tukiperheessä virikkeitä, aikuisen aikaa, turvallista arkea ja huolenpitoa.

Sijaisperhe antaa huostaan otetulle lapselle tai nuorelle kodin. Perheellä tulee olla valmiuksia, aikaa ja voimavaroja ottaa lapsi osaksi perhettään sekä tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Perhehoitajalla pitää olla valmius työskennellä lapsen läheisten, lastensuojelun työntekijöiden ja muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa,

Päivystysperhe on valmennettu sijaisperhe, joka voi ottaa lapsen luokseen mihin vuorokaudenaikaan tahansa, lyhyelläkin varoitusajalla. Lapset voivat olla päivystysperheessä muutamasta päivästä kuukausiin. Lapsi voidaan sijoittaa päivystysperheeseen avohuollon tukitoimena tai kiireellisenä sijoituksena. Päivystysperhe tekee tiivistä yhteistyötä lapsen vanhempien, läheisten sekä viranomaisten kanssa.