Turun kaupunginhallitus päätti 5.10.2021 Tiedepuiston kansihanketta koskevan hankintamenettelyn keskeyttämisestä tarjouspyynnössä havaitun virheen korjaamiseksi. Hankinta käynnistetään uudelleen mahdollisimman pian.

Turku lähetti Tiedepuiston kansihanketta koskevan hankintailmoituksen alun perin julkaistavaksi 30.6.2021. Osallistumishakemusten määräajaksi asetettiin 6.9.2021 klo 13.00.

Osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen tarjouspyynnössä havaittiin virhe, joka salli hankkeen kriittisiä tehtäviä koskevien soveltuvuusvaatimusten täyttämisen alihankkijan referensseillä. Tarjouspyynnöstä oli samalla jäänyt puuttumaan vaatimus siitä, että ehdokas tai ehdokasryhmittymän jäsen itse toteuttaa hankkeen kannalta kriittiset tehtävät.

Virhe tarjouspyynnössä voisi johtaa siihen, että hankkeen keskeistä osa-aluetta toteuttava toimija olisikin alihankkija, joka ei näin ollen tulisi solmittavan allianssisopimuksen osapuoleksi. Virhe on mahdollistanut kaupungin tarpeita ja toteutusmuodon edellytyksiä vastaamattoman osallistumishakemuksen jättämisen.

Hanke toteutetaan allianssimallilla, joka edellyttää, että kriittiset tehtävät toteuttavat yritykset ovat allianssisopimuksen osapuolia. Allianssisopimuksen osapuolina nämä yritykset vastaavat hankkeen toteuttamisesta tilaajan tavoitteiden mukaisesti. Alihankkijat eivät sen sijaan tule hankintayksikön ja valitun palveluntuottajan kesken solmittavan allianssisopimuksen osapuoliksi.

Hankinnan keskeyttäminen ja uudelleen käynnistäminen aiheuttaa hankintaan arviolta kahden kuukauden siirtymän.

Tiedepuiston kansihanke on kokonaisuus, jonka osina ovat Helsinginkadun ja Karjaanradan ylittävä kansi ja samassa yhteydessä rakennettava velvoitepysäköintilaitos sekä tilahanke, joka käsittää ammatillisen koulutuksen kampuksen toteutuksen.

Kaupunginhallitus päätti 24.6.2021 § 329, että Tiedepuiston kansihanke toteutetaan kaupungin omana hankintana allianssimallilla sekä päätti Tiedepuiston kansihankkeen tilaajan tavoitteet sekä päätti allianssin hankintamenettelyn käynnistämisestä. Päätös on salassa pidettävä (salauksen peruste: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 60 § 5 momentti).

Asia kaupunginhallituksen kokoustiedotuksen listalla