Suomen suurin musiikkishow, Ylen Uuden Musiikin Kilpailu (UMK), uudistuu vuonna 2022 ja laajenee tv-show’sta yleisötapahtumaksi. Logomon UMK22-tapahtumassa 26.2.2022 valitaan Suomen edustaja Torinossa järjestettäviin Euroviisuihin.

Turun Logomossa järjestetään 26.2.2022 uusi koko illan UMK22-tapahtuma, jonka liput ovat nyt saatavilla Lippupisteestä osoitteessa lippu.fi/umk22. UMK vie voittajan kotimaisen miljoonayleisön luota satojen miljoonien katsojien eteen Euroviisuihin, maailman suurimpaan musiikkishow’hun. Blind Channelin hienon menestyksen myötä hakijoiden taso oli tänä vuonna korkea ja mukana on sekä uusia nousevia nimiä että suomalaisia legendoja.

Logomon UMK22-tapahtumassa nähdään maailmanluokan show, jossa on mukana seitsemän UMK-kilpailuesitystä sekä Suomen suosituimpia tähtiartisteja. UMK22-jatkoilla klo 23–04 soittavat mm. Dj Orkidea, Club La Persé, Fiona Timantti sekä YleX:n DJ:t Anne Lainto ja Renaz.

UMK22-tapahtuman aikana suomalaiset pääsevät jälleen äänestämään omaa UMK-voittajasuosikkiaan ja valitsemaan yhdessä kansainvälisen raadin kanssa Suomen edustajan Torinossa Italiassa ensi toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin.

Lipunmyynti UMK22-tapahtumaan alkaa tiistaina 16.11. klo 13 Lippupisteessä, alkaen 19,90 € (sis. jatkot). Pelkkä jatkolippu 11 €.

Lisätietoja tapahtumasta osoitteesta www.yle.fi/umk

UMK22:n artistikattaus monipuolisimpia koskaan

Ylen Uuden Musiikin Kilpailun rooli artistien ponnahduslautana kotimaiseen ja kansainväliseen tähteyteen on vahvistunut vuosi vuodelta. Vuoden 2021 UMK-lähetys tavoitti 1,9 miljoonaa suomalaista ja medianäkyvyys, radiosoitto sekä striimausmenestys olivat ennennäkemättömän suuria. Blind Channelin Dark Sidesta tuli tänä vuonna yksi kaikkien aikojen striimatuimmista suomalaisista biiseistä, ja bändin menestys satojen miljoonien katsojien Euroviisuissa on ennestään vahvistanut UMK:n kiinnostavuutta artistien keskuudessa. 

Syyskuun UMK22-biisihakuun lähetettiin 312 kappaletta, joka oli selkeästi edellisvuotta enemmän. Yhteensä yli 1000 henkilöä osallistui karsintaan lähetettyjen biisien tekoon. YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen vetämällä, musiikin ammattilaisista koostuvalla UMK-raadilla olikin haastava työ valikoida seitsemän biisiä ja artistia vuoden 2022 kilpailuun.

- Tämän vuoden kilpailuun valittu artistikattaus on UMK:n kaikkien aikojen monipuolisin. Mukana on suoratoistopalveluissa menestyneitä nousevia pop-tähtiä, kansainvälisiä vientilupauksia, kaikkien suomalaisten tuntema, myös kaikkien tuntemassa musiikkiohjelmassa nähty artisti, 80-luvulta tähän päivään pitkän uran tehnyt kestosuosikki sekä musiikkialan hehkuttamia uusia nimiä. Rock-bändejä haki mukaan selkeästi aikaisempaa enemmän, ja myös finalisteissa nähdään räjähtävää rock-energiaa. Nyt yleisö pääsee vihdoin kokemaan UMK-huuman myös livenä, Tapio Hakanen, UMK-raadin puheenjohtaja kuvailee. 

Vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailun artistit julkistetaan keskiviikkona 12. tammikuuta ja kilpailubiisit esitellään yksi kerrallaan peräkkäisinä päivinä 13.1. alkaen Yle Areenassa ja musiikin suoratoistopalveluissa.

 Tärkeät päivämäärät ja faktat:

  • Uuden Musiikin Kilpailun artistien julkistus 12.1.2022, biisit esitellään yksi päivässä 13.1. alkaen
  • Koko illan UMK22-tapahtuma Turun Logomossa lauantaina 26.2.2022 klo 19–04. Lisätietoja ohjelmasta ja lipuista www.yle.fi/umk.
  • UMK22-finaalilähestys Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla 26.2.2022 klo 21–23
  • Euroviisut eli Eurovision Song Contest Italian Torinossa 10., 12. ja 14.5.2022

Ylen Uuden Musiikin Kilpailu  

Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) on Ylen järjestämä kaikille musiikintekijöille avoin kilpailu, jossa etsitään parasta suomalaista uutta kappaletta. Voittajakappaleen esittäjä edustaa Suomea Euroviisuissa eli Eurovision Song Contest -kilpailussa, joka vuonna 2022 järjestetään Torinossa, Italiassa. www.yle.fi/umk.