Turun liikuntalautakunta päätti 14.12. kokouksessaan turkulaisten liikunta- ja urheiluseurojen ja liikuntaa järjestävien yhdistyksien avustuksista. Liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan myös liikuntapaikkaverkon suunnitelman eteenpäinviemisestä kaupunginhallitukselle.

Turun liikuntalautakunta jakoi 14.12. kokouksessaan turkulaisille liikunta- ja urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille avustuksia yhteensä yli 741 883 euroa. Avustuksien tavoitteena on tukea turkulaisia liikunta- ja urheiluseuroja sekä liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä liikuntalain mukaisesti. Turun liikuntalautakunta jakaa avustuksia urheilu- ja liikuntaseuroille sekä muille liikuntajärjestöille ja -yhdistyksille noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa.

Harjoitustiloihin avustusta lähes 660 000 euroa

Liikuntalautakunta myöntää avustusta harjoitustilavuokrien korvaamiseen alle 20-vuotiaiden liikuntatoiminnan sekä kaiken ikäisten erityisryhmien vesiliikunnan osalta. Avustus on tarkoitettu niille lajeille, joille kaupungilla ei ole tarjota liikuntatiloja tai niitä ei ole riittävästi, sekä seuroille ja yhdistyksille, jotka käyttävät toiminnassaan yksityisiä liikuntatiloja. Avustusta myönnettiin 55 seuralle ja yhdistykselle yhteensä lähes 660 000 euroa.

Liikuntapaikkarakentamiseen avustusta 3 000 euroa

Avustuksella tuetaan uusien liikuntapaikkojen rakentamista sekä liikuntapaikkojen pieniä laajennus- ja peruskorjaushankkeita. Avustus myönnettiin yhdelle seuralle.

Koulutusavustusta yli 43 900 euroa

Liikuntalautakunta jakoi yli 43 900 euroa avustuksia valmentajien, ohjaajien ja seuran toimihenkilöiden koulutukseen. Avustusta sai 26 seuraa.

Vammaisavustaja-avustusta 8900 euroa

Vammaisavustaja-avustus on avustusmuoto, jolla tuetaan erityisryhmille järjestettävää liikuntatoimintaa. Avustusta jaetaan liikuntaa järjestävien erityisryhmien yhdistysten lisäksi myös urheilu- ja liikuntaseuroille. Liikuntalautakunta jakoi vammaisavustaja-avustusta 8900 euroa. Avustusta sai 14 seuraa.

Nuoren urheilijan stipendejä 3250 euroa

Nuoren urheilijan stipendi myönnetään 13–20-vuotiaalle turkulaiselle nuorelle urheilijalle vuoden aikana saavutetusta menestyksestä. Liikuntalautakunta päätti jakaa 3250 euroa tunnustusstipendeinä kahdelletoista menestyneelle nuorelle yksilöurheilijalle ja kuusi kappaletta joukkuestipendejä.

Suunnistuskartta-avustuksiin 20 000 euroa

Liikuntalautakunta jakaa suunnistuskartta-avustuksiin turkulaisille liikunta- ja urheiluseuroille, jotka tekevät perus- ja sprinttikarttoja suunnistuskäyttöön. Avustusta sai kolme seuraa.

Tapahtuma-avustuksia 2919 euroa

Avustuksen erityispainopistealueet ovat lasten ja nuorten tapahtumat sekä suuruudeltaan yleisötapahtumiksi luokiteltavat tapahtumat. Avustusta myönnettiin neljälle seuralle yhteensä 2 919 euroa.

Liikuntapaikkasuunnitelma eteenpäin kaupunginhallitukselle

Liikuntalautakunta päätti 14.2. kokouksessa hyväksyä myös liikuntapaikkaverkon suunnitelman etenemisestä. Suunnitelma etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn.