Tehdään Turusta vuonna 2022 kaupunki, jossa jokainen voi kokea kuuluvansa joukkoon!

Vuoden vaihtuessa monella on tapana tehdä erilaisia uudenvuodenlupauksia. Mitäpä jos tänä vuonna tuo lupaus olisi vähentää yksinäisyyttä omilla pienillä arjen ystävällisillä teoilla? Pienellä teolla, kuten tervehtimisellä tai pyytämällä kaveri tai naapuri mukaan seuraksi vaikkapa ulkoilemaan voi olla yllättävänkin positiivinen vaikutus – sekä itselle että läheiselle!

Vielä hetki aikaa lähteä ulkoilemaan ja ihastelemaan Valon polku -teoksia!

Osa joulukuun valotapahtuman teoksista on edelleen nähtävissä osana kaupungin kausivalaistusta. Kutsu siis kaveri mukaan ja lähtekää yhdessä nauttimaan talvisesta Turusta.

Valon polku päättyy 21.–22.1. Seikkailupuistossa järjestettävään Lasten valomaa -tapahtumaan. Lasten valomaa toteutetaan, mikäli koronatilanne sen sallii.

Lisätietoa: www.turku.fi/valonpolku

Taidepiknikillä ikääntyneiden ryhmille elämyksiä kulttuurista

Kiinnostaako kuvataide, musiikki tai kirjallisuus? Onko mielessäsi sopiva ryhmä, joka haluaisi nauttia taiteesta ja hyvästä ruuasta koulutetun vapaaehtoisemme avustuksella? Taidepiknik on maksuton, ja tarjoiluita voidaan ideoida yhdessä. Rikotaan taiteeseen liittyviä ennakkoluuloja ja tuodaan elämys kotiin!

Haemme myös aiheesta kiinnostuneita ikääntyneitä vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Liity mukavaan porukkaan ja löydä merkityksellisyyttä elämään. Ota rohkeasti yhteyttä: anni.niemi@kotikunnas.fi, p. 044 756 8053.

Lisätietoa: www.sippe.fi/kutsut/taidepiknik/

Turun Tuomiokirkossa perheneuvontaa joka kuukauden 10. päivä klo 15-17

Turun Perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvojat tarjoavat mahdollisuutta keskusteluun Turun tuomiokirkossa ilman ajanvarausta. Perheneuvoja on paikalla ma 10.1., to 10.2., to 10.3., su 10.4., ti 10.5. ja pe 10.6. klo 15–17 (ei heinä- ja elokuussa).

Keskustelut ovat luottamuksellisia ja ne käydään niin, että ulkopuoliset eivät pääse kuulemaan keskusteluja. Tervetuloa keskustelemaan parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Voit tulla yksin tai yhdessä.

Kirjaston kevään lukupiirit käynnistyvät

Kirjaston lukupiirit käynnistyvät taas 15.1. alkaen. Mukana on lukupiirejä jokaiseen makuun, yhteensä peräti 14 erilaista. Mukana myös kaksi uutta lukupiiriä: omaelämäkerrallinen kirjoituspiiri sekä nuorille suunnattu Discord-lukupiiri. Lue lisää täältä.

Hei sinä 60+ vuotias, tervetuloa Senioripysäkin vertaistuellisiin keskusteluiltapäiviin!

Tukenasi ry:n Senioripysäkki järjestää teemallisia vertaistuellisia keskusteluiltapäiviä. Tilaisuudet järjestetään osoitteessa Kauppiaskatu 11 C 27, 5.krs. Koronatilanteen johdosta ilmoittauduthan tilaisuuksiin etukäteen kiitos!

Ti 25.1. klo 14-15.30 Ero eläkeiässä. Tule pohtimaan yhdessä muiden kanssa mikä auttaa erosta selviämisessä ja omannäköisen elämän uudelleen rakentamisessa. Ilmoittautumiset 24.1. mennessä puh. 040 5289 103, Katja Tujunen.

Ti 8.2. klo 14-15.30 keskusteluiltapäivä työelämästä eläkkeelle siirtyville ja siirtyneille. Ilmoittautumiset 7.2. mennessä puh. 040 5866 055, Marika Siika.

Tykkää turkulaisesta! -toimintaa koordinoi Tukenasi ry yhdessä Turun kaupungin, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sekä Louhos Digital Oy:n kanssa. Valtakunnallisena yhteistyökumppanina on Lähdeliike.