Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus laati syksyn 2021 aikana selvityksen yritysten näkemyksistä kiertotalouden edistämiseen liittyvistä esteistä ja hyvistä käytännöistä.

Esteiden ja hyvien käytäntöjen merkitys kiertotalouden valtavirtaistamisessa –selvityksessä havaittiin, että yritykset luottavat yhteistyöalustojen ja –verkostojen voimaan kiertotalouden edistämisessä, mutta samalla tunnistettiin, että myös toimintaympäristöön liittyviä esteitä on olemassa.

Kiertotalouden esteiden merkittävyyttä arvioidessaan yritykset painottivat erilaisia hallinnollisia, lainsäädännöllisiä, poliittisia tai kulttuurisia esteitä. Merkittävimmäksi yksittäiseksi esteeksi nousi resurssien omistajuuteen liittyvät esteet. Taloudelliset tai markkinoihin liittyvät esteet jäivät yritysten vastauksissa vähäisemmälle huomiolle.

Kiertotalouden toimintaympäristön parantaminen, vuorovaikutuksen mahdollistaminen ja kiertotalousratkaisujen edistäminen nousivat kyselyssä esiin hyvinä kiertotalouden edistämisen käytäntöinä, joita myös julkisen sektorin toivottiin vauhdittavan.

Kyselyyn vastanneet yritykset arvostivat erityisesti kumppanuuksia ja verkostoja, jotka mahdollistavat kiertotalouteen perustuvan liiketoiminnan kehittämisen. Näitä mahdollisuuksia myös uudet kiertotalouden toimintoihin perehtyneet yrityksetkin toivoivat löytävänsä.

Selvityksen keskeinen aineisto kerättiin Turun seudun yrityksille suunnatulla kyselyllä. Lisäksi hyödynnettiin tutkimuskirjallisuutta sekä Turun seudun kehittäjätoimijoiden, yritysten ja tutkimuslaitosten edustajien haastatteluja.

Selvityksen tilaajana oli Turun kaupunki. Raportin tuloksia hyödynnetään marraskuussa 2021 hyväksytyn Turun kiertotalouden tiekartan soveltamisessa käytäntöön.