Turku on selvittänyt kaupunkilaisten kulutuksesta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt eli hiilijalanjäljen. Laskenta toteutettiin osana Kulma-hanketta, jossa kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt laskettiin ensimmäistä kertaa vertailukelpoisesti suurelle joukolle suomalaisia kuntia ja kaupunkeja. Turun lisäksi hankkeeseen osallistui 14 muuta kuntaa.

Laskennassa kulutuksen päästöjä tarkasteltiin energiankulutuksen ja rakentamisen, liikkumisen, ruuan sekä tavaroiden ja palveluiden osalta. Vastaavaa laskentaa ei Suomessa ole aiemmin toteutettu ja globaalistikin kulutuksen päästölaskennat ovat usein olleet maakohtaisia tai yksittäisten kuntien toteuttamia selvityksiä.

Systemaattisesti ja luotettavasti kulutuksen päästöjä seuraavia kuntia ei globaalistikaan ole kuin yksittäisiä. Hankkeessa mukana olleet kunnat toimivat asian todellisina edelläkävijöinä.

Laaja tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä

Laskentaa varten kehitetty Kulma-malli tuottaa uudenlaista tietoa kuntalaisten toiminnasta aiheutuvista päästöistä, muun muassa kunnassa käytettyjen rakennusmateriaalien ja kunnassa kulutettujen elintarvikkeiden päästöistä. Uudenlaisen laskentamallin lähtökohtana on kuntalaisten kulutus ja siitä aiheutuvat päästöt riippumatta siitä, onko hyödykkeet tuotettu kunnassa, muualla Suomessa tai ulkomailla.

- Uudet tulokset tekevät näkyväksi ne kuntalaisten toiminnasta aiheutuvat päästöt, jotka jäävät perinteisen kuntien päästölaskennan ulkopuolelle. Laajempi tietopohja tukee kuntien ilmastotyötä, jossa eri toimin pyritään vaikuttamaan myös kuluttajien valintoihin, hankkeen projektipäällikkö Emma Liljeström Sitowise Oy:stä kertoo.

Energiankulutus, rakentaminen ja ruoka suurimmat päästöjen lähteet

Turun kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2020 yhteensä 8,4 t CO2-ekv asukasta kohden. Hankkeeseen osallistuneiden kuntien kulutuksesta aiheutuneet asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt olivat keskimäärin 8,7 t CO2-ekv asukasta kohden. Merkittävimpinä kulutuksen päästöjen lähteinä erottuivat valtaosassa kuntia energiankulutus ja rakentaminen sekä ruoka. Laskennassa ovat mukana hiilidioksidi, metaani ja typpioksiduuli.

- Kulma-mallin tarkastelutavassa muun muassa ruoan ja liikkumisen päästöjä on laskettu näkökulmista, jotka ovat aivan uudenlaisia tapoja lähestyä kokonaispäästöjen kuormitusta. Nämä ovat myös päästölähteitä, joihin kuntalaiset pystyvät omilla toimillaan suoraan vaikuttamaan, Turun kaupungin erityisasiantuntija Miika Meretoja korostaa.

Seurantatutkimus luvassa ensi vuonna

- Oli mahtavaa olla mukana tässä pioneerityössä. Ruoan sisällyttämisen laskentaan mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa ja pitkäaikainen tutkimustyömme aiheessa, Luken erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri summaa hankkeen kokemuksia.

Kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt lasketaan seuraavan kerran vuodelta 2022, jolloin voidaan arvioida vuosien välisiä eroja päästöissä. Esimerkiksi uudisrakentamisen päästöt saattavat vaihdella eri vuosina merkittävästikin. Jatkuva päästölaskenta auttaa tunnistamaan kuntien ja kuntalaisten kannalta päästövähennyskohteita kaikilta kulutuksen osa-alueilta.

-  Toivon mukaan laskennan piiriin saadaan tulevina vuosina myös lisää kuntia. Esimerkiksi pienten kuntien ja suurempien kaupunkien väliset erot kulutuksessa kiinnostavat varmasti laajastikin, Liljeström arvelee.

Hankkeen toteutti Sitowise Oy yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Hanketta rahoittivat siihen osallistuneet kunnat sekä Kestävä Lahti -säätiö. Ruuankulutuksesta aiheutuvien päästöjen laskennan mahdollisti yhteistyö S-ryhmän kanssa.