Tänä vuonna tulee kuluneeksi 115 vuotta Biologisen museon perustamisesta. Pitkän historiansa aikana monia uudistusvaiheita nähneessä museossa kävijät voivat edelleen aistia samaa, ajatonta ja ainutlaatuista tunnelmaa kuin museon ensi kertaa auetessa yleisölle 15. heinäkuuta vuonna 1907.

Astuessaan Biologisen museon hämärään näyttelytilaan kävijä voi helposti eläytyä vuosisadan takaiseen aikaan, sillä museon perusperiaate on säilynyt miltei muuttumattomana näihin päiviin asti. Nykyään Suomen luonto koko kauneudessaan, maamme helmoilta käsivarren tuntureille asti, on kenen tahansa saavutettavissa. Näin ei ollut 115 vuotta sitten. Siltikin elävä luonto esitetään museossa tavalla, joka on monelle elämys aivan kuten vuosisadantakaiselle museokävijälle. 

Gustav ja Kjell Kolthoff kotitalonsa rappusilla. Kuva: Knut Hamilton, 1900. TMK, valokuva-arkisto.

Museon auetessa yleisölle heinäkuussa 1907, näyttely koostui neljästä isosta dioraamasta eli luontomaisemasta. Seuraavana vuonna näyttely täydentyi kuudella pienemmällä maisemalla. Nämä näyttelyosastot toteutti arvostettu, ruotsalainen konservaattori Gustaf Kolthoff (1845–1913), joka kymmenisen vuotta aiemmin oli toteuttanut vastaavan dioraamoihin pohjautuvan näyttelyn Tukholman biologiseen museoon. Poikansa Kjellin (1871–1947) avulla Gustaf Kolthoff pyydysti ja täytti näyttelyyn tarvittavat eläimet sekä keräsi maastomateriaalit kasveineen. Kjell Kolthoff myös maalasi öljyvärein luontomaisemien taustamaisemat.  

Systeemattisesta esittelytavasta kohti elinympäristöjä ja dioraamoja

Gustaf Kolthoff toimi Uppsalan yliopistossa konservaattorina vuodesta 1878 vuoteen 1912 saakka. Ensimmäisen luontodioraamansa, omien sanojensa mukaan “Ruotsin ensimmäisen biologisen museon”, Kolthoff rakensi kotitalonsa lähistölle, Källvikeniin 1870-luvulla. Kolthoffin tyyli kuvata eläimiä systemaattisen järjestyksen sijaan omissa elinympäristöissään oli uutta. Myöhemmin Kolthoff rakensi samalla tyylillä perusnäyttelyt neljään uuteen biologiseen museoon: Tukholmaan (1893), Turkuun (1907), Uppsalaan (1910) ja Södertäljeen (1913). 

Kolthoff ylisti teoksillaan usein isänmaansa luontoa ja sen rikkautta

1800-luvun lopulla Kolthoff sekä osallistui että johti tutkimusmatkoja muun muassa Pohjoisnavalla, Pohjoisella Jäämerellä sekä Etelämantereella useampaan otteeseen. Monien tutkijakollegoidensa tavoin Kolthoff oli muiden toimiensa ohella myös arvostettu kirjailija. Hän kirjoitti niin matkakertomuksia tutkimusmatkoiltaan kuin yleismaailmallisempia teoksia esimerkiksi riistaeläimistä ja linnuista. Linnuston muutoksista Kolthoff oli kiinnostunut jo 1900-luvun alussa. Kolthoff ylisti teoksillaan usein isänmaansa luontoa ja sen rikkautta, mikä saattoi kaihertaa myös turkulaisia siinä vaiheessa, kun Biologista museota tänne rakennettiin.  

Vaikka Kolthoff sai inspiraatiota tutkimusmatkoiltaan myös dioraamoihinsa, Turun biologiseen museoon rakennetut dioraamat esittivät Suomen luontoa. Paikallisena apuna näyttelyn kokoamisessa Kolthoffeilla oli turkulaiset luonnonhistorian ja maantiedon lehtorit Alfred Poppius ja Don Alfred Wikström. Kolthoffien näkemyksen mukaisessa alkuperäisasussa museon perusnäyttely pysyi 1960-luvulle asti. Museossa on kuitenkin yhä esillä niin alkuperäisiä dioraamoja kuin myös Kolthoffien täyttämiä eläinyksilöitä, kuten Lapin tunturimaiseman porot sekä syksyisen sekametsän hirvet.  

Tulokkaat minkki ja piisami on lisätty maisemaan jälkeenpäin

Havumetsä talvella -dioraama on yksi Biologisen museon ensimmäisestä neljästä dioraamasta. Maisemassa Kolthoffien perintöä kantavat muun muassa Kjell Kolthoffin taustamaalaus sekä Gustaf Kolthoffin täyttämä maakotkapari. Myös saaristodioraamat, Ulkosaaristossa ja Sisäsaaristossa, kuuluvat museon vanhimpiin näyttelyosastoihin vuodelta 1907. Nämä maisemat ovat taustamaalauksia myöten säilyneet näihin päiviin asti melko samannäköisinä kuin museon avautuessa, mutta muutoksiakin on tehty. Esimerkiksi tulokkaat minkki ja piisami on lisätty maisemaan jälkeenpäin ja nykyisin harvinainen saukko on puolestaan poistettu.  

 

Vaikka suoniittyihin suhtauduttiin 1900-luvun alussa melko nuivasti niiden heikon tuottavuuden takia, kosteikkojen merkitys lintujen elinympäristönä ymmärrettiin jo varhain. Linnuston rikkautta metsästäjien ja muiden luonnon ystävien tavoin arvosti myös Gustaf Kolthoff, joka toi maiseman museoon vuonna 1908. Tavoitteensa Gustaf Kolthoff muotoili vuonna 1902 näin: biologisen museon tärkein tehtävä on tuoda eläinmaailma esille tavalla, jota ei voi sanoin kuvata. Tämä Kolthoffin henki on aistittavissa Turun biologisessa museossa vielä tänäkin päivänä. 

Teksti: Siiri Jaakkola, amanuenssi
Eläinkuvat: Joonas Mäkivirta, TMK

Asiasanat: