Vanhankaupungin kehittäminen nytkähti eteenpäin, kun kaupunginhallitus päätti marraskuussa alueen strategisen maankäytön hankkeen tavoitteista ja edistettävistä toimenpiteistä. Keskeisenä tavoitteena on tehdä Turun Vanhastakaupungista laajalti tunnettu ja kiinnostava yhtenäinen kokonaisuus.

Kehittämistyötä on tehty kaupunkilaisia kuunnellen. Kaupunkilaiset ovat esimerkiksi toivoneet, että alueella olisi helpompi liikkua pyörällä ja kävellen. Siihen kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.

- Jokirantaan pääsee kävelemään myös Agricolankadun ja Jokikadun välisellä matkalla, kunhan suunniteltu rantareitti toteutuu. Toivottavasti jo ensi vuonna. Myös viheralueet ovat tärkeä osa Vanhankaupungin viihtyisyyttä. Osa niistä kaipaa kohentamista ollakseen houkuttelevia, Vanhankaupungin hankepäällikkö Tuija Alihaanperä kertoo.

Alueen rakennuskantaa ja julkisia tiloja on tavoitteena avata kävijöitä aktiivisesti palveleviksi tiloiksi. Näin toimitaan esimerkiksi Taiteen talon osalta. Lisäksi Vanhankaupungin konseptiin voisi sopia uutena vetovoimaisena toimintona vaikkapa hotelli.

Uusia tapahtumia

Tuomiokirkon syntymäpäivästä suunnitellaan koko Vanhankaupungin juhlaa.

Alueen kehittämistä tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja eri käyttäjäryhmät huomioiden. Toukokuussa Vanhalla Suurtorilla on tarkoitus järjestää Lasten Suurtori -tapahtuma. Lapset pääsevät silloin suunnittelemaan, mitä he haluaisivat nähdä ja kokea alueella.

– Lasten Suurtori -tapahtumassa kierretään rasteja, joiden aiheet ammennetaan alueen historiasta. Rastien avulla haetaan ideoita, miten tuoda historia esiin lapsia kiinnostavasti, tapahtuman ideoinnista ja organisoinnista vastaavan Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen sanoo.

Tuomiokirkkoseurakunta on puolestaan yhdessä Turkuseuran kanssa ideoinut Vanhankaupungin omaa juhlapäivää. Kirkon vahtimestarit ovat jo vuosien ajan juhlineet Tuomiokirkon syntymäpäiviä 17.6. kakkukahveilla, ja vuodesta 2019 seurakuntakin alkoi juhlistaa päivää näkyvästi.

– Tarkoituksena on muovata Tuomiokirkon syntymäpäivästä koko Vanhankaupungin juhla – onhan Tuomiokirkko keskeisellä paikalla niin kaupungin keskustassa kuin turkulaisten sydämissä. Yhteistyö Turkuseuran kanssa on luontevaa seuran tietotaidon ja innostuksen vuoksi. Myös alueen muut toimijat ovat lämpimästi tervetulleita ideoimaan, miten Vanhaakaupunkia voisi juhlistaa, Turun tuomiokirkkoseurakunnan tiedottaja Eeva-Kaisa Ahlamo kertoo.

Teksti: Päivi Autere
Kuvat: Heikki Räisänen

Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 1/2022.