Kaikki ovat tervetulleita avajaisiin tiistaina 1.3. klo 14 alkaen.

Turun kaupungin nuorisopalvelujen uusi ruotsinkielinen nuorisotila aloittaa toimintansa tiistaina 1.3. Turun kaupungin nuorisopalvelut ja Valo-Valmennusyhdistys ry solmivat aiemmin sopimuksen ruotsinkielisen nuorisotilatoiminnan järjestämisestä. Sopimus Valo-Valmennusyhdistys ry:n kanssa on solmittu ajalle 1.1.2022–31.12.2023.

Uusi tila sijaitsee katutasossa osoitteessa Humalistonkatu 7 B. Kaikki ovat tervetulleita avajaisiin tiistaina 1.3. klo 14 alkaen. Avajaisiin toivotaan paikalle erityisesti nuoria. Ensisijaisena kohderyhmänä nuorisotilatoiminnassa ovat 9–18-vuotiaat nuoret.

– Ruotsinkielinen nuorisotila on mahtava täydennys nuorisotilaverkkoon ja keskusta-alueen palveluihin nuorille. Sijainti osoitteessa Humalistonkatu 7 B on keskeinen ja helposti saavutettava. Olemme iloisia siitä, että saimme kumppaniksi Valo-Valmennusyhdistys ry:n, jonka kanssa yhteistyö on ollut erittäin hyvää Hansan nuorisotilan osalta. On hienoa, että ruotsinkieliseen nuorisotilatoimintaan saadaan nyt parannus, ja nuorten on mahdollista saada palvelua myös ruotsin kielellä uusissa tiloissa, kertoo alueellisen nuorisotyön nuorisopalvelupäällikkö Anna Salminen Turun kaupungin nuorisopalveluista.

Palvelua saa myös suomeksi

Kaikki nuoret ovat tervetulleita ruotsinkieliseen nuorisotilaan, ja palvelua saa halutessaan myös suomeksi.

– Haluamme muistuttaa, että ruotsinkielinen nuorisotila on kaikkien nuorten tila. Palvelua saa myös suomen kielellä, Salminen sanoo.

Ruotsinkielinen nuorisotila on keväällä avoinna maanantaisin ja perjantaisin 9–12-vuotiaille klo 14–16 ja 13–18-vuotiaille klo 16–20. Tiistaisin tila on avoinna 13–18-vuotiaille klo 16–20. Nuorisotilassa voi muun muassa viettää aikaa muiden nuorten kanssa, pelata pelejä, kokata ja jutella aikuisen kanssa. Jatkossa on tarkoitus järjestää myös erilaisia retkiä ja teemailtoja. Nuoret voivat myös esittää omia toiveitaan toiminnasta.