Turun kaupungin nuorisopalvelujen järjestämä Turku Band Festival esittelee jälleen maaliskuussa paikallista osaamista tuodessaan kahdeksatta kertaa turkulaisia bändejä lavoille ympäri Turkua. Edeltävän vuoden striimeistä poiketen tapahtuma palaa nyt livelavoille koronarajoitusten lieventyessä.

Turku Band Festivalin tuottaja Iida-Sofia Saukkoriipi kertoo, että korona ei ole vaikuttanut tapahtuman suosioon mukaan hakeneiden bändien osalta. Esiintyjiksi halusi tänäkin vuonna yli 80 bändiä.

– Mukaan ohjelmaan valikoitui yli 50 bändiä. Selvää on, että koronarajoitusten ja toimien jälkeen livemusiikin kaipuu on suuri niin yleisön kuin yhtyeidenkin osalta, toteaa Saukkoriipi.

Viime vuonna Turku Band Festival striimattiin.

– Vaikka viime vuonna striimattu tapahtuma oli onnistunut ja se otettiin hyvin vastaan, olemme kaikki kaivanneet livemusiikkia koko pandemian ajan, sanoo Saukkoriipi.

Tämän vuoden Turku Band Festival oli tarkoitus järjestää jo tammikuussa, mutta sitä päätettiin lykätä koronarajoitusten vuoksi.

Monipuolista ja laadukasta bändimusiikkia

Promoottori Tomi Arvas kertoo, että tapahtuma syntyi tarpeesta näyttää kaupunkilaisille miten monipuolista ja laadukasta bändimusiikkia kaupungissa tehdään.

– Samalla se on myös turkulaisen musiikin tukemiseen keskittyvä tapahtuma – esiintymisiä ei koskaan ole liikaa.

Turku Band Festivalissa on aikaisempina vuosina esiintynyt satoja yhtyeitä ja yleisöä on paikan päällä käynyt yli 15 000 henkeä. Viime vuoden striimitapahtumaa on katsottu Youtubessa peräti 20 000 kertaa.

Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa tapahtumat ovat ikärajattomia, muissa paikoissa ikäraja on 18 vuotta. Kaikki keikat ovat maksuttomia.

Turku Band Festival järjestetään koronamääräysten mukaisesti. Yleisölle ja yhtyeille halutaan taata turvallinen ympäristö nauttia musiikista, joten paikalle ei tule saapua sairaana tai oireisena. Lisäksi on huolehdittava käsihygieniasta ja turvaväleistä. Turku Band Festivalia koskevat päivitykset julkaistaan tapahtuman omalla Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/turkubandfestival

Koko tapahtuman ohjelma löytyy lähempänä ajankohtaa tapahtuman kotisivuilta: turkubandfestival.fi/