Taidemaalari Hilkka Toivolan Turun sataman entiseen matkustajapaviljonkiin vuonna 1957 toteuttama lähes 40 neliömetrin kokoisen seinämaalauksen Portti itään ja länteen siirto vaativalla strappo-tekniikalla on käynnissä.

Satamarakennus, joka on toiminut mm. matkustajapaviljonkina ja toimistotiloina, tullaan purkamaan. Rakennuksessa sijaitseva taiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas seinämaalaus halutaan säilyttää. Suomessa ei ole aiemmin tehty seinämaalauksen irrotusta strappo-tekniikalla näin laajassa mittakaavassa, ja työ on suomalaisen taidekonservoinnin alalla ainutlaatuinen.

Ammattitaitoa ja asiantuntemusta vaativa siirtomenetelmä

Projektin käynnistyessä asiantuntija-apua haettiin Puolan Toruńissa Nikolaus Kopernikuksen yliopistossa toimivalta taidekonservaattori ja professori Robert Rogalilta, joka opettaa seinämaalausten konservointia ja jonka erikoisalana on seinämaalausten siirto. Siirtotyö aloitettiin hänen ohjauksessaan Turun kaupungin museopalveluiden konservointiyksikön kokoaman työryhmän kanssa tammikuussa 2022. Siirtotyön on määrä valmistua tämän kevään aikana ja siirron jälkeen teos varastoidaan. Uudelleensijoituspaikka on vielä avoin. Siirron tilaaja Turun satama vastaa erittäin arvokkaasta kulttuuriteosta.

Työryhmään kuuluvat Turun kaupungin museopalveluista taidekonservaattori Emilia Kallinen ja pääkonservaattori Mats Sjöström sekä Konservointi Helle -konservointipalvelusta Liisa Helle-Wlodarczyk, Helena Salo ja Anna-Maija Kuitunen-Lammila.

Hilkka Toivola

Taidemaalari Hilkka Toivola (1909–2002) on yksi 1900-luvun keskeisimmistä suomalaisista monumentaalimaalareista. Portti itään ja länteen -maalaus on yksi hänen tuotantonsa merkittävimpiä teoksia. Toivola opiskeli freskomaalausta puolisonsa Otso Karpakan kanssa taidemaalari Lennart Segerstrålen opissa.

Toivolan ensimmäinen suurtilaus oli Helsingin tyttönormaalilyseoon vuonna 1947 toteutettu fresko Ihmisen elinpäivät. Muita seinämaalauksia on mm. Luolavuoren koulussa ja Naantalin Kuparivuoren koulussa. 1950-luvulta lähtien Toivola keskittyi lasimaalaukseen ja voitti mm. kilpailun Turun Mikaelinkirkon sodassa tuhoutuneiden lasimaalausten uudelleenmaalauksesta ja työ valmistui vuonna 1953.

Kuva: Hilkka Toivolan freskon siirtotyö Turun sataman entisessä matkustajapaviljongissa. Kuva TMK / Ville Mäkilä.