Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä päätti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaisesti poistaa yleisen maskisuosituksen Varsinais-Suomessa perjantaista 22.4. alkaen. Vaikka yleinen maskisuositus poistuu, maskin käyttöä suositellaan kuitenkin edelleen esimerkiksi sote-henkilökunnalle sekä terveydenhuollon ja vanhuspalveluiden yksiköissä vierailijoille.

AJANKOHTAISTA TIETOA JA OHJEITA  

Maskin käyttöä suositellaan jatkossa seuraavissa tilanteissa: 

  • julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, kun hakeudutaan koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • jos on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • jos tietää altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti kotona pysymistä oireiden väistymiseen saakka. 

Maskin käyttöä suositellaan Varsinais-Suomessa edelleen henkilökunnalle ja vierailijoille: 

  • terveydenhuollon kaikissa toimipisteissä (sairaalat, terveyskeskukset, vastaanotot ja neuvolat)
  • ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa
  • vammaispalveluiden yksiköissä
  • iäkkäiden ja riskiryhmään kuuluvien laitos- ja kotihoidossa sekä tarvittaessa myös sosiaalityössä

- Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi ruuhkaisissa sisätiloissa. Erityisesti rokottamattomien sekä heidän, joilla on riski saada vaikea koronatauti rokotuksista huolimatta, kannattaa harkita käyttäjäänsä tehokkaammin suojaavan maskin käyttöä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi toteaa.  

Työpaikoilla työnantaja päättää työntekijöidensä maskien käytöstä Työterveyslaitoksen ohjeistusten mukaisesti.  

Vaikutukset Turun kaupungin palveluissa 

Oppilaitokset 

Lukioissa, Turun ammatti-instituutissa ja työväenopistoissa maskisuositus päättyy, mutta maskeja on edelleen tarjolla halukkaille käyttäjille samoin kuin peruskouluissakin. Kasvatuksen ja opetuksen henkilöstöllä ei myöskään ole enää maskin käyttövelvoitetta. 

Föli 

Turun seudun joukkoliikenteen maskisuositus päättyy. Maskia voi jatkossa käyttää oman harkinnan mukaan. Maskia suositellaan käytettävän edelleen joukkoliikenteellä koronatestiin matkustettaessa. Käteisellä ei toistaiseksi voi maksaa busseissa. 

Vapaa-ajan palvelut 

Yleinen maskisuositus on päättynyt myös kaupungin vapaa-ajan palveluissa, kuten kirjastoissa, konserteissa, liikuntapalveluissa, museoissa, nuortenpalveluissa ja teatterissa. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt 

Turun kaupunki suosittelee edelleen kasvomaskin käyttöä kaikissa kaupungin terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimipaikoissa. 

Asiasanat: