Turun kaupunki järjesti keväällä avoimen ideakilpailun yhteisöllisen ympäristö- tai maataideteoksen toteuttamiseksi Lausteen kaupunginosaan. Kilpailun myötä toteutettavaksi teokseksi valittiin Minna Elorannan ehdotus Protectosaurus. Toteutettavan teoksen lisäksi kaksi muuta kilpailuun osallistunutta ehdotusta saavat suunnittelupalkinnon.

Yhteisöllistä taidetta laustelaisten iloksi


Yhteisöllisen ympäristötaideteoksen avulla halutaan tuoda elävyyttä ja viihtyisyyttä Lausteen kaupunkiympäristöön sekä edistää alueen yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen kautta. Kilpailu ja teos toteutetaan Turun kaunistamisrahaston tuotoilla. Kolme parasta ideaa palkitaan 1000 euron suunnittelupalkinnolla, ja näistä valitun taideteoksen toteuttamiseen myönnetään 5000 euroa.

Esityksen toteutettavasta ja palkittavista teoksista valmistelivat kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy, projektikoordinaattori Sini Mäkeläinen ja aluetyön kehittäjä Sari Turpeinen. Toteutettavan teoksen valitsi kaunistamisrahaston koordinointiryhmä, johon kuuluvat infran kunnossapitopäällikkö Mari Helin, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen, ympäristösuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki, apulaisintendentti Ville-Matti Rautjoki, vs. järjestämisjohtaja Minna Sartes ja intendentti Maarit Talamo-Kemiläinen

Toteutettavan teoksen valinnassa painotettiin erityisesti yhteisöllistä tekemistä ja paikallisten asukkaiden ja yhteisöjen mahdollisuutta osallistua taideteoksen tekemiseen. Muita valinnassa painotettavia asioita olivat ekologisten materiaalien (esim. kierrätys- tai luonnonmateriaalien) käyttö ja lisäarvon tuominen Lausteen asuinalueen ympäristöön.

Toteutettava teos ja palkitut ehdotukset


Hyvien ehdotusten joukosta toteutettavaksi teokseksi valikoitui Minna Elorannan ehdotus Protectosaurus, joka keräsi kiitosta hauskasta ja yllätyksellisestä ideastaan. Ehdotuksen mukaan Lausteelle rakennetaan yhdessä ammattiveistäjien ja vapaaehtoisten kanssa väliaikainen Tyrannosaurus Rex -veistos. Lisäksi veistoksen lähiympäristöön sijoitetaan dinosauruksen munia, joita tehdään yhteisöllisissä työpajoissa. Lopputuloksena syntyy huomiota herättävä teos, jonka tarkoituksena on tuoda Lausteelle positiivista julkisuutta ja innostaa etenkin lapsia. Muut kaksi suunnittelupalkinnon saavaa ehdotusta olivat Joona Lukalan Soiva puu ja Maria Lukalan Lausteviirit.

Hakemukseen liitetty visualisointi Minna Elorannan teosehdotuksesta Protectosaurus, joka toteutetaan Lausteella kesän aikana