Sagalundin museota luotsaava John Björkman asuu perheineen satavuotiasta hirsitaloa Vasaramäessä. Vanhassa talossa on aina jotakin kunnostettavaa, ja sekös sopii Björkmaneille.

Petrolinsinisen sävyinen vanha puutalo erottuu Vasaramäenkadulta pääosin hieman uudemman rakennuskannan keskeltä. Tänä vuonna sata vuotta täyttävään taloon johdattaa rakennusajalleen tyypilliseen tapaan kylmäkuisti, jonne lämpö karkaa vikkelästi, jos asuintiloihin avautuvaa sisempää ovea ei huomaa sulkea.

– Nykyasukkaan vinkkelistä kuisti on ehkä epäkäytännöllinen, ja se muutetaan usein lämpimäksi tilaksi. Me olemme sen kuitenkin halunneet säilyttää kylmänä, John Björkman kertoo kotitalon ovellaan.

Johnin äidinäidinäidin 1900-luvun alussa kirjoma tekstiili komeilee Björkmanien keittiön seinällä.

Vanhan vaaliminen kulkee ja näkyy Björkmanien elämässä muutenkin. Aiemmin Turun museokeskuksessa työskennellyt, nykyään Kemiössä sijaitsevan ulkoilmamuseo Sagalundin johtajana toimiva Björkman perheineen ei turhaan ole modernisoinut kolmikerroksista taloaan, päinvastoin. 

Vanhan uunin kaakelit Björkmanit ostivat Sastamalasta ja muurauttivat niistä uunin olohuoneeseensa. Samassa kohdassa oli aiemminkin ollut uunin paikka.

Edellisen asukkaan jäljiltä on alkuperäiset lautalattiat kaivettu esiin, ja olohuoneen puretun kaakeliuunin paikalle on muurattu uusi, tosin iäkkäistä kaakeleista sekin.

– Sastamalalainen pariskunta oli pelastanut purkutalosta neljän vanhan uunin kaakelit. Me ostimme niistä yhden ja muurautimme tähän, John kertoo.

Keittiön hellalla valmistuu viikonloppuisin ruokaa. Hella myös lämmittää asuntoa. 

Maalämpö on kuitenkin taloon asennettu, mutta se on tarpeisiin nähden hieman alimitoitettu. Siksi kaakeliuuni on mukava olla olemassa. 

– Samoin keittiön vuolukivinen hella. Se lämpiää yhdellä ruoanlaittokerralla ja lämmittää keittiötä koko päivän, John sanoo.

– Tosin sitä tulee käytettyä lähinnä viikonloppuisin, arkiaamuisin siihen ei ole aikaa, juuri töistä kotiin saapunut Mari Björkman toteaa.

Kaukana peukaloiden pyörittelystä

Björkmanit muuttivat Vasaramäkeen kaksitoista vuotta sitten. Sitä ennen tuolloin yksilapsinen perhe asui Uittamolla kerrostalossa. John koki kuitenkin olonsa turhautuneeksi ja mieli kaipasi omakotitaloasujaksi. 

Nyt ei vanhan omakotitalon omistajana tarvitse pitkästyneenä pyöritellä peukaloita.
 
– Viimeisimpänä projektina on ollut kellarin remontointi, josta tuli meidän makuuhuoneemme, Mari ja John kertovat.

Yläkerta luovutettiin Oskarin, 13, ja Oton, 9, valtakunnaksi.

Johnin ja Marin talo kuulostaa ja näyttää ikäiseltään, nurkat narisevat ja olohuoneen lattiakin on vähän vino. – Talo on savimaan päällä, ja liikuskelee sen mukaan. Olohuoneen peilikaapin ovi aukeaa vähän väliä itsestään, John ja Mari hymähtävät.

Aikoinaan tallina toiminut piharakennus olisi seuraavaksi kunnostamisen tarpeessa, ja asuintalossa riittää aina tekemistä. Kun ensimmäinen kierros on saatu valmiiksi, voikin aloittaa seuraavan.
 
– Olohuoneen pinkopahvikatto vaatisi kunnostuksen. Samoin olohuoneen tapetit voisi vaihtaa, ne näyttävät nyt pliisulta, Mari hymähtää.

Ikkunoista riittää valoa viherkasveille kukoistaa. Björkmanit haaveilevat myös omavaraisesta viljelystä, kesäisin pihalla viljelläänkin muun muassa tomaattia ja yrttejä.

Liian huolitellusta ilmeestä tai viivoittimella vedetyistä linjoista pariskunta ei pidä. Talo saa hengittää, tuntua ja näyttää ikäiseltään. 

Torppaelämää kesäisin

Björkmaneilla on hoteissaan myös muutama vuosi sitten ostettu, museokeskuksen suojelumerkinnän saanut vanha torppa Hirvensalossa. Se toimii käytännössä kesämökkinä, josta Mari voi pyöräillä työpaikalleen Kupittaalle.
 
Muutama vuosi sitten Björkmanit innostuivat mehiläistarhauksesta ja kävivät tarhurikurssin. Nyt torpalla on elinvoimainen parvi, joka tuottaa hunajaa reilusti yli perheen omien tarpeiden. 

Björkmanit ovat perustaneet mehiläistarhan kesäasunnon tontilleen Hirvensalossa. Kuva: John Björkman.

Mehiläisiä täytyy talvenkin mittaan käydä katsomassa. Aina se ei ole ihan mutkatonta. Keväällä John koitti ajaa paikan päälle omalla autollaan. Se juuttui jäiseen rinteeseen, ja autoa irrottamaan tarvittiin lopulta kuuden tunnin operaatio ja kolme eri hinausautoa.

– Turvallisinta talvisaikaan torpalle onkin kulkea bussilla, jonka pysäkki on parin kilometrin päässä, John naurahtaa.

Björkmanit ovat innokkaita julkisen liikenteen käyttäjiä sekä liikkuvat paljon pyörällä. Myös viereinen Kupittaanpuisto on perheelle rakas.

– Kun lapset olivat pienempiä, puisto oli ihan korvaamaton. Sen jäätelökioskit tulivat myös erittäin tutuksi.

Björkmanien perheessä luetaan paljon, ja kirjoja löytyy vähän sieltä ja täältä. Kehyksen kuvassa Johnin isoisä Arvo Oskar Björkman.

Vasaramäkeä Björkmanit kuvailevat hyvän naapurustohengen omaavaksi mukavaksi ja rauhalliseksi alueeksi, josta on helppo päästä joka suuntaan. Johnin juuretkin ovat ikään kuin samalla alueella, sillä hänen isänsä ja setänsä asuivat lapsena aivan lähistöllä.

– Talomme silloinen asukas syytti setääni joskus porkkanavarkaissa käymisestä. Setäni ei tunnustanut, John nauraa.

Teksti: Heidi Horila
Kuvat: Heikki Räisänen (jollei toisin mainita)

Artikkeli on julkaistu Turkupostissa 2/2022.