Linnanniemen alueelle laaditaan taideohjelma, jossa määritellään taiteen paikat sekä teosten valintaan liittyvät kriteerit ja prosessit. Taideohjelman laatii julkiseen taiteeseen ja rakennetun ympäristön taidekoordinaatioon erikoistunut konsulttiyhtiö Frei Zimmer.

Linnanniemen valinta taidekaupunginosaksi on osa Turun julkisen taiteen ohjelmaa, joka vahvistettiin helmikuussa 2022. Linnanniemi toimii pilottikohteena julkisen taiteen sisällyttämisestä kiinteäksi ja näkyväksi osaksi uudistuvan alueen suunnittelua ja rakentamista.

Projektipäällikkö Julia Chir keskustan kehittämisen kärkihankkeesta pitää Linnanniemeä luontevana alueena taideohjelman pilotoimiselle Turussa.

- Turun yleiskaavassa Linnanniemen alueen todetaan soveltuvan hienosti kulttuurikäyttöön. Linnanniemen alueen identiteettiä määrittää arvokas kulttuurihistoria, jota voidaan taiteen ja kulttuurin keinoin vahvistaa sekä tehdä näkyväksi, Chir perustelee.

Kuluvan vuoden aikana Linnanniemen alueelle laaditaan taideohjelma, jossa määritellään taiteen ja tapahtumallisuuden painopisteet, rahoitusmuodot ja taiteen hankintaan liittyvät päätöksentekoprosessit. Taiteen ja tapahtumallisuuden teemoiksi on määritelty muun muassa saaristo, merellisyys, Itämeri, alueen historia ja ekologisuus.

Taidetta ja elävää kaupunkikulttuuria

Taideohjelman laatii julkiseen taiteeseen ja rakennetun ympäristön taidekoordinaatioon erikoistunut Frei Zimmer Oy. Frei Zimmerin tiimin kuuluvat julkisen taiteen asiantuntijat Heini Orell ja Laura Lehtinen sekä taiteen erityisasiantuntijat taiteilija Tuula Lehtinen ja kuraattori Veikko Halmetoja.

Taidekaupunginosaan halutaan taidetta, tapahtumia ja viihtyisän oleilun paikkoja. Kesärauha-festivaali tuo niitä tänä kesänä jo toistamiseen Linnanpuistoon.

- Linnanniemen alueelle on todella kiinnostavaa lähteä laatimaan taideohjelmaa, sillä alue on ominaispiirteiltään, sijainniltaan ja toiminnoilta poikkeuksellinen. Tavoitteenamme on taideohjelma, joka korostaa Linnanniemen kulttuurikaupunginosan imagoa ja luo alueelle paljon mielenkiintoista katsottavaa ja koettavaa, kertoo koordinaattori Heini Orell.

Konsulttitiimi on aloittanut työskentelynsä tutustumalla Linnanniemen alueeseen ja alueen kehittämistä ohjaaviin tietomateriaaleihin. Osallistamisella on keskeinen rooli taideohjelman laatimisessa sekä Linnanniemen kehittämisessä. Tarkoitus on järjestää alueella esimerkiksi aistikävelyjä, joiden avulla voidaan havainnoida alueen kulttuurihistoriaa sekä tarkastella ympäristöä saavutettavuuden näkökulmasta.

- Tulevaisuudessa Linnanniemen alueella kulkevalla on hieno mahdollisuus tulla yllätetyksi ja ilahdutetuksi taiteella ja kulttuurilla. Linnanniemen alue on myös loistava areena taiteen ja kulttuurin tekijöille tuoda esille osaamistaan, kulttuurin kärkihankkeen hankejohtaja Irina Niemimäki sanoo.

Linnanniemen uudistuminen on monivuotinen prosessi, mutta väliaikaisten teosten ja tapahtumien on määrä elävöittää aluetta jo rakentumisen aikana. Jatkossa Linnanniemestä saatavia kokemuksia hyödynnetään myös muualla Turussa.