Nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat jalkautuneet huhtikuusta alkaen arki-iltaisin ja viikonloppuina Turun keskustaan, mm. kauppakeskukseen, jokirantaan, lähipuistoihin, kirjastoon ja torille. Kaupungin perhe- ja sosiaalipalvelujen sekä nuorisopalvelujen POPPI-toiminta on kokemusten mukaan ollut tarpeellista, sillä se on tuonut turvallisuutta ja rauhoittanut nuorison toimintaa keskustassa.

POPPI-ryhmä on jalkautunut Turun keskustaan nuorten pariin 19.4. alkaen lähes joka ilta 3–4 tuntia kerrallaan.

Nuoria on liikkunut kauppakeskuksessa ja ydinkeskustan alueella joka ilta 20–50.

POPPI-työskentelyn kautta on saatu kokonaiskuvaa siitä, miten ja missä nuoriso viettää aikaa keskustan alueella ja millainen tunnelma heillä on. POPPI-toiminnassa mukana olleet sosiaaliohjaaja Carina Seikkilä Turun kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluista ja toiminnanjohtaja Tommi Hallenberg kaupungin nuorisopalveluista kertovat, että nuoret ovat ottaneet POPPI-työntekijät positiivisesti ja uteliaasti vastaan.

- Vaikuttaa siltä, että POPPI-toiminta on rauhoittanut nuorisoa. Pääosin nuorille kuuluu hyvää ja heidän oleskelunsa on asiallista. Olemme luoneet nuorisolle turvallisuutta sekä mahdollisuuden keskustella aikuisten kanssa, kertoo Seikkilä.

- Osa nuorista on halukkaita keskustelemaan ja usein keskustelua syntyy jo aiemmin tutuksi tulleiden nuorten ja heidän ystäviensä kanssa. Olemme jutelleet kuulumisista, koulusta ja siitä, mitä he tekevät keskustassa, sanoo Hallenberg.

POPPI-aikuiset tunnistaa sinisistä huppareista. Tervetuloa rohkeasti kaikki nuoret moikkaamaan ja juttelemaan!

POPPI-toiminta jatkuu kesän yli

Toimintaa on päätetty jatkaa kesän yli ja samalla on muutettu jalkautumisen aikoja.

- Nuoret eivät luultavasti vietä kesän aikana ihan samalla tavalla aikaa sisätiloissa, vaan oleskelu keskittyy ulos, esimerkiksi jokirantaan ja puistoihin, toteaa Hallenberg.

- Kesällä jalkaudumme pääsääntöisesti kello 16 ja 22 välillä. Hieman eri aikoihin päivästä riippuen, sanoo. Meidät tunnistaa sinisistä huppareista. Tervetuloa rohkeasti kaikki nuoret moikkaamaan ja juttelemaan, sanoo Seikkilä.