Nuorten digitaalinen työelämätaitojen valmennuskokonaisuus-hankkeessa hyödynnetään ja kehitetään TATin Duunikoutsi-sovellusta, joka mahdollistaa tänä vuonna työelämätaitojen opettelun myös vieraskielisille nuorille. Hanke on Talous ja nuoret TATin ja Turun kaupungin viime syksynä käynnistynyt yhteishanke nuorten työllistymisen tukemisessa Varsinais-Suomen alueella

Yhteyshenkilö:

Projektikoordinaattori 
Meija Hietarinta
meija.hietarinta@tat.fi
p. 050 442 8824
 

TATin Duunikoutsin uudet kieliversiot on julkaistu toukokuussa ruotsiksi ja englanniksi, mutta vielä tämän vuoden aikana sovellus laajenee venäjän, somalin ja arabian kieliin. Venäjän, somalin ja arabian kieliversiot toteutetaan innovatiivisella tavalla, jossa selkosuomea yhdistetään nuoren omaan äidinkieleen. Tällä tavoin autetaan nuorta ymmärtämään omalla äidinkielellään työelämäsanastoa ja työn merkitystä ja samalla opetetaan selkosuomella työelämässä tarvittavaa asiointikieltä.

”Me TATilla uskomme mahdollisuuksien tasa-arvoon. Haluamme turvata nuorten työllistymistä ja panostaa syrjäytymisen ehkäisyyn. Näemme tarpeen myös maahanmuuttajataustaisten nuorten työelämätaitojen tukemisessa. Sovelluksen uusien kieliversioiden avulla varmistetaan ajankohtaisen työelämätiedon saatavuus ja ymmärrettävyys”, kiteyttää Duunikoutsista vastaava TATin asiantuntija Essi Lehtovaara.

Kieliversiot ovat ratkaisu yhteishankkeen tunnistamiin ongelmiin

Hankkeen innovaatio pureutuu erityisesti koronapandemian aiheuttamaan nuorisotyöttömyyteen, joka tuplaantui vuonna 2020. Ennakoivan ja syrjäytymistä ehkäisevän työelämävalmennuksen avulla torjutaan monia yhteiskunnallisia haasteita ja luodaan mahdollisuuksia yksilöille. 

Hanke kohdentuu Turun ja Varsinais-Suomen alueen toisen ja kolmannen asteen opiskelijoihin, työttömiin, työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin, maahanmuuttajiin sekä erityistuen tarpeessa oleviin nuoriin.

”Näemme, että työelämäyhteistyöhön panostaminen ja nuorten tukeminen digitaalisin keinoin on tulevaisuusteko. Tavoitteenamme on luoda pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia nuorten hyvinvointiin”, Lehtovaara kertoo.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämä rahoitus Euroopan Sosiaalirahastosta (ESR) ja Varsinais-Suomen liiton myöntämä Alueiden kestävän kehityksen ja elinvoiman tukeminen -määräraha rahoittavat vuoteen 2023 kestävää hanketta. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.