Turun museokeskus on aloittanut yhdessä Varsinais-Suomen alueen muiden museoiden kanssa uusien ympäristöystävällisempien ratkaisujen kehittämisen toiminnassaan.

Varsinais-Suomen museoiden ilmastolupaus -hankkeessa tavoitteena on löytää toimintatapoja, joilla vähennetään museoiden ilmasto- ja muita ympäristövaikutuksia sekä lisätään museoiden ekologista kädenjälkeä eli positiivisia ympäristövaikutuksia.

Museot ovat vaikuttava toimija yhteiskunnassa ja kuten muillakin toimialoilla, myös museoiden toiminnasta aiheutuu haitallisia ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi museokokoelmien säilyttäminen vaatii tarkkoja olosuhteita, joiden ylläpitämiseksi tarvitaan muun muassa lämmitystä ja jäähdytystä. Myös kokoelmien kuljetuksista syntyy päästöjä ja eri materiaalien, kuten näyttelyrakenteiden, hyötykäyttöä tulisi miettiä.

Suunnittelua, kartoittamista ja hyvien toimintatapojen jakamista

Hanke potkaistiin käyntiin 1. kesäkuuta järjestetyssä aloitustilaisuudessa, jossa käytiin läpi museoiden suunnittelemia ympäristöystävällisempiä toimintatapoja. Osa museoista on jo aloittanut omien ympäristötekojensa toteuttamisen, ja osan kanssa aloitetaan vaikuttavimpien ympäristötekojen kartoittamisesta. Hankkeen tarkoitus on saada museokenttää mukaan laajemminkin. Hyvien toimintatapojen jakamisen lisäksi tarkoitus on jakaa tietoa myös mahdollisista epäonnistumisista, jotta muut voisivat välttää samat suden kuopat. Hankkeen aikana tullaan järjestämään erilaisia työpajoja ja koulutuksia, joista osa avataan laajemmallekin yleisölle.

Hankkeessa ovat mukana Turun museokeskus, Aboa Vetus Ars Nova, Casa Haartman, Ett Hem -museo, Merikeskus Forum Marinum, Liedon museo, Liedon Vanhalinna, Naantalin museo, Raision museo Harkko, Sagalundin museosäätiö, Salon historiallinen museo SAMU, Sibelius-museo, Suomen maatalousmuseo Sarka, Turun taidemuseo sekä Uudenkaupungin museo.

Hankkeeseen on saatu rahoitusta Museovirastolta. Tavoitteena on löytää toimintatapoja, joita myös muut museot voivat ottaa käyttöön. Näin on mahdollista vähentää koko museokentän aiheuttamia ympäristövaikutuksia, ja olla osaltaan edesauttamassa siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.