Lounais-Suomen nuorisotyön päivät järjestetään Turussa 30.–31.8. Valtion virastotalolla. Tapahtuma on suunnattu erityisesti nuorisotyöntekijöille, heidän esihenkilöilleen sekä muille nuorisotyön ammattilaisille.

Lisätiedot:

Heli Veijola, projektipäällikkö

Tapahtumaa järjestää Lounais-Suomen aluehallintovirasto yhdessä Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueellisen nuorisotyön koordinaattorien kanssa. 

Vuosittain järjestettävien Nuorisotyön päivien teemana on tänä vuonna yhteisöllisyys ja yhteisöllisyyden vahvistaminen nuorisotyössä. Tapahtuman järjestelyissä mukana olevan Turun kaupungin nuorisopalvelujen projektipäällikkö Heli Veijolan mukaan teema ponnistaa suoraan nuorisotyön kentän tarpeista.

– Nuorten kohtaamista haasteista nousevat vuosi toisensa jälkeen esiin erityisesti mielenterveyden ongelmat ja yksinäisyys, jotka ovat korostuneet entisestään koronapandemian aikana. Yhteisöllisyys puolestaan on keino, jolla näitä ongelmia voidaan pyrkiä ratkaisemaan, Veijola sanoo.


Yhteisöllisyyttä rakennetaan konkreettisilla toimenpiteillä

Heli Veijolan mukaan yhteisöllistä ilmapiiriä ei rakenneta tyhjästä, mutta nuorisotyön kautta voidaan luoda puitteita yhteisöllisen toiminnan viriämiseksi. Nuorisotyön päivillä onkin tarkoitus lähestyä yhteisöllisyyttä nimenomaan käytännön toimintakeinojen kautta.

– Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta toivon ja uskon, että Nuorisotyön päivät tuovat myös konkretiaa siihen, minkälaisilla keinoilla nuorisotyön kautta voidaan vahvistaa yhteisöllisyyden kokemusta, Veijola toteaa.

Nuorisotyön päivien ohjelma koostuu puheenvuoroista, työpajoista ja paneelikeskusteluista. Tapahtumassa puhuvat esimerkiksi SPR:n nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, opetusneuvos ja kasvatuspsykologian professori Niina Junttila sekä vuorovaikutuskouluttaja ja entinen kansanedustaja Jani Toivola.

Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt.

Asiasanat: