Jokaisen turkulaisen ja Turun ystävän vuoden kohokohta – Turun päivä – tuo railakkaan tunnelman ja lukuisat tapahtumat kaupunkiin. Kotiseuturakkautta huokuva juhlapäivä koostuu yli 90 tapahtumasta.

Turun päivää on vietetty vuodesta 1961 asti. Tapahtumaa järjesti aluksi Turkuseura ja perinnettä on jatkettu Turun kaupungin toimesta. Turun kaupungin lisäksi päivän ohjelman järjestelyistä vastaavat paikalliset yhdistykset, yritykset ja seurat.

Syyskuun kolmas sunnuntai tarjoaa runsaasti nähtävää ja koettavaa ilmaistapahtumista merelliseen ohjelmaan ja markkinatunnelmaan. Tapahtumien lisäksi Suomen ruokapääkaupunki tarjoaa Turun päivänä herkkuja laidasta laitaan monien ravintoloiden ja kahviloiden palvellessa nälkäisiä ja janoisia juhlijoita.

Uudella Kauppatorilla ja tunnelmallisella Vanhalla Suurtorilla on Turun päivänä luvassa iloista tunnelmaa ja markkinahumua. Saaristo- ja designmarkkinat tuovat Kauppatorille saariston herkkuja, käsityötuotteita sekä turkulaista designia. Vanhan Suurtorin toritapahtumassa paikalliset yhdistykset, seurat ja valtuustopuolueet esittelevät toimintaansa, ja esiintymislavalla nähdään tanssi- ja lauluesityksiä.

Turun näyttävä kaupungintalo avaa ovensa kaupunkilaisille Turun päivänä klo 12–15. Avoimissa ovissa kävijät pääsevät tutustumaan valtuustosaliin ja talon näyttävään sisääntuloaulaan sekä kuuntelemaan esimerkiksi pormestari Minna Arveen Turku täsä ja ny -ajankohtaiskatsausta klo 12.35.

Myös Biologiseen museoon, Luostarinmäen museokortteliin, Apteekkimuseoon ja Qwenselin taloon, Turun linnaan, WAMiin ja Kuralan Kylämäkeen pääsee Turun päivänä tutustumaan maksutta. Ilmaiset Hotel Kakola ennen ja nyt -kierrokset tutustuttavat hotelliksi muuntuneen Turun lääninvankilan tiloihin. Turun kaupungin kummialus, miinantorjunta-alus Katanpää, vierailee Aurajoessa kaupunkilaisten nähtävänä. Aluksen ulkokannet ovat avoinna yleisölle klo 14–18. Turun kaupunki kutsuu myös opiskelijat tutustumaan kaupunkiin Turun päivänä. Korkeakouluopiskelijoille suunnatuilla approilla kierretään maksuttomia Turun päivän tapahtumia keräten leimoja karttaan. Leimallinen kartta vaihdetaan approjen päätteeksi Turku-aiheisiin haalarimerkkeihin.

Suosittu Posankka Race tekee paluun Turun päivän ohjelmistoon! Posankka Race on ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Turun oman kaupunkieläimen, Posankan, vauhdikas varainkeruutapahtuma puhtaampien vesistöjen puolesta. Adoptoi itsellesi pieni kylpyposankka 10 €:n lahjoituksella osoitteessa www.posankkarace.fi ja tule Aurajoen varteen kannustamaan oma kilpaposankkasi voittoon! Tapahtumalla halutaan kiinnittää kaupunkilaisten huomio vesistöjen roskaantumiseen ja kerätä varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työn tukemiseen. Saaristotunnelmasta ja merellisistä maisemista pääsee nauttimaan myös esimerkiksi opastetulla tunnin risteilyllä Aurajoesta Ruissalon suuntaan.

Aurajoen opastuskeskus Myllärintalolla, Halistenkoskella ja Vesilaitosmuseolla järjestettävässä tapahtumassa luvassa on melontaopastusta, kulttuurikävely Virnamäelle, kalaporrasesittely, tehtävärata ja paljon muuta koko perheen ohjelmaa. Seikkailupuistossa puolestaan voi tutustua evoluutioon ja hyönteisiin Öttiäiset-esityksen myötä. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille.

Pimeän laskeuduttua Turun filharmoninen orkesteri juhlistaa Turun Kauppatoria video mapping -taideteoksella, jonka musiikkina kuullaan konserttitaltiointi Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian viimeisestä osasta Oodi ilolle. Turun päivän juhlallisuudet huipentuvat perinteeksi muodostuneeseen ilotulitukseen Samppalinnanmäeltä klo 21.

Yksi kaikkien ja kaikki Turun puolesta!

 

Uutisen kuva: Jaska Poikonen / Turun kaupunki 2020 | Tanssistudio Flaman esiintyvä tanssiryhmä Flama Crew