Noin 100 lastenvalvojaa Turusta ja muualta Suomesta kokoontuu 22.9. koulutuspäivään Raatihuoneelle Vanhalle Suurtorille.

Päivän ohjelma alkaa Turun Perheoikeudellisen yksikön palveluesimiehen Raimo Nurmisen tervehdyksellä. 

Hänen jälkeensä toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila Helsingin ensikoti ry:stä avaa tuettuja ja valvottuja tapaamisia lapsen näkökulmasta

Lastenvalvoja Katri Hyytiä Lastenvalvojat ry:stä puolestaan avaa vanhemmuuslakia.

Iltapäivällä lounaan ja Suurtorin kansainvälisten suurmarkkinoihin tutustumisen jälkeen perehdytään vielä uudistuneeseen lapsenhuoltolakiin, jota avaa oikeustieteiden tohtori, yliopistonlehtori Hannele Tolonen Helsingin yliopistosta.

Tervetuloa Turkuun.

Lastenvalvojat työskentelevät Turussa Perheoikeudellisessa yksikössä. He hoitavat lasten isyyden selvittämistä ja vahvistamista koskevat asiat silloin, kun vanhemmat eivät ole keskenään naimisissa. Lastenvalvojat vahvistavat myös lasten huoltajuuteen, asumiseen, tapaamiseen ja elatukseen liittyvät sopimukset.

Perheoikeudellisen yksikön palveluihin kuuluu myös:

  • isyyden ja äitiyden vahvistaminen ja selvittäminen
  • lapsen ja puolison elatusavun turvaaminen
  • lapsen huollon ja tapaamisoikeuden turvaaminen
  • adoptioneuvonta
  • tapaamisten ja vaihtojen tuki ja valvonta.

Turun kaupunki tuottaa perheoikeudelliset palvelut vastuukuntamallilla Kaarinan, Kemiönsaaren, Koski Tl:n, Kustavin, Laitilan, Liedon, Marttilan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Paimion, Paraisten, Pyhärannan, Pöytyän, Raision, Ruskon, Salon, Sauvon, Someron, Taivassalon, Turun ja Vehmaan asukkaille.

Lisätiedot: Perheoikeudellinen yksikkö